lauantai 26. syyskuuta 2009

Miniaskarteluja

Kesällä näin jossain nettikaupassa pikkuisia kehystettyjä tauluja tai miksi niitä nyt nimittäisikään ja innostuin yrittämään itsekin. Muistaakseni niitä myytiin koruina ja voisihan nämä ripustaa kaulaankin, mutta ehkä en sittenkään. Oma hommansa oli kyllä löytää jostain pieniä kehyksiä, näiden koko on n. 2,5x7,5cm. Ensimmäisellä kerralla tilasin kehyksiä ja vasta toisella kerralla älysin tilata myös lasit noihin kehyksiin.





Koristeiden täytyy olla todella pieniä, rusetin silkkinauha on 2mm leveää ja napit ovat halkaisijaltaan vain 3mm. Näitä pitäisi tehdä lisää, koska kehyksiä ostin enemmänkin. Kun vaan sitä aikaa löytyisi. Kivoja projekteja olisi vaikka kuinka paljon. Rehellisyyden nimissä työhuoneeni pursuaa kaikkea tavaraa ja materiaalia niin paljon, että en enää mahdu ovesta sisään. On pitänyt siirtyä keittiön pöydän ääreen.

Nyt kuitenkin askartelut sikseen, koska lähdemme nuoremman poikani synttäreille. 23-vuotta tuli eilen täyteen ja vastahan hän oli pikkuinen kiharapäinen pojanvesseli. Toisaalta äidin mielestä hän on sitä aina, vaikka kasvoikin lapsistani pisimmäksi.

Nauttikaamme vielä tästä tämän vuoden viimeisestä lämpimästä viikonlopusta!!



maanantai 21. syyskuuta 2009

Lämmin kiitos


Blogini täyttää tänään yhden kuukauden ja yhden päivän ja ihan mukavasti tänne ovat lukijat löytäneet. Lämmin kiitos kaikille ja erityisesti kaikille vakkarilukijoille. Sivupalkissakin on jo 21 lukijaa ja blogilistalla on yksitoista tilaajaa. Laskurin mukaan täällä on käynyt 2507 lukijaa kuukauden aikana, mikä on ihan huima määrä.

Tervetuloa kaikille ja toivottavasti viihdytte jatkossakin :)


lauantai 19. syyskuuta 2009

Roope kävi kylässä


Minä olen Roope, 5kk vanha


Pojallani ja hänen avopuolisollaan on näin ihana pikkuinen hauveli. Koko perhe kävi tänään lounaalla. Roopekin tykkää eniten ihan ihmisten ruoasta. Pihalla on niin mielenkiintoista käydä kukkamaata tonkimassa, kuten kuonosta näkyy. Valjaatkin täytyi laittaa, kun Roope karkasi naapurin puolelle, koska sieltä kuului koiran haukuntaa. Piti vähän käydä näyttämässä, että kyllä minäkin osaan haukkua.

Tänään on taas ollut niin kesäinen päivä. Minulle kyllä sopii mainiosti. Lumi voisi sitten tulla vaikka viikko ennen joulua ;)



perjantai 18. syyskuuta 2009

Postin tuomaa

Ranskalaisen sisustuksen ystäville ilmestyi hiljattain uusi upea kirja, jonka on kirjoittanut antiikkikauppias ja stylisti Josephine Ryan. Kirjassa hän esittelee omansa sekä usean muun ranskalaisuuteen hurahtaneen antiikkikauppiaan kodit. Tekstin ohella on paljon todella kauniita kuvia, joita olen jo ihaillut monen monta kertaa. Edullisesti ja ilman postimaksuja ostin kirjan täältä.

Alla vielä muutamia kuvia kirjasta:


Oikein hyvää viikonloppua!


torstai 17. syyskuuta 2009

Pariisikortteja



Nämä kauniit Pariisi-aiheiset kortit ostin Amalias Hemistä, joka on ihana sisustuskauppa Korppoossa, Turun saaristossa. Ihan paikanpäällä en tällä kertaa kuitenkaan käynyt, vaan postipoika toi kortit.


lauantai 12. syyskuuta 2009

Onnea viisikymppiselle ;)

Tämän mustikkapiirakan leivoin kesällä, kun oli kavereita tulossa kahville. Mielelläni käytän silloin näitä hienoja hopeisia kakkuottimia, jotka olen saanut isältäni. Ihan arkenahan niitä ei tule otettua esille. Aloin sitten tutkia ottimia tarkemmin ja totesin, että ne täyttivät tänä vuonna 50 vuotta. Viisikymmentä vuotta sitten isäni äiti sai ne lahjaksi ja mikä parasta, hän täytti silloin 50-vuotta. Olen itsekin ollut niissä juhlissa, joskin aika pieni olin, joten en juhlista mitään muista. Tarina kuitenkin kertoo, että siellä laulettiin päivänsankarille laulua: "Oi Impi ystäväin, kun vuosia sä täytät...." Minä ja vuotta vanhempi sisareni tietysti lauloimme muiden mukana ja hoilasimme innokkaasti laulua sitten jälkeenpäinkin kotipihalla. Siitä saimmekin talon isommilta pojilta lempinimet: Pikkuimpi ja Isoimpi.
Näin hienossa ihan alkuperäisessä kotelossa säilytän näitä aarteita. Kotelossa on myös alkuperäinen onnittelukortti. Isoäitini sai tämän lahjan äidiltään ja sisariltaan perheineen. Jokainen perhe on kirjoittanut oman korttinsa ja sitten ne on nauhalla sidottu yhteen.
Runossa lukee:
Onnekas ja suuri olkoon
juhlitulle päivä tää
että siitä kaunis muisto
kauan mieltä virkistää.
Nyt alkoi tehdä mieli mustikkapiirakkaa, otin jo mustikat pakastimesta sulamaan.
Aurinkoista viikonloppua, ainakin meillä paistaa!

tiistai 8. syyskuuta 2009

Vanhoja kortteja ja muita löytöjä

Jo toisena kesänä Forssassa järjestettiin Wanhan Ajan Lelumarkkinat, jotka pääasiassa keskittyvät miniatyyritavaroihin, mutta muitakin löytöjä siellä voi tehdä. Muutamia korttikauppiaita oli mukana ja nämä vanhat kortit lähtivät mukaani. Kortit ovat viime vuosisadan alkupuolelta, paitsi paperinukkekortti on uusi, mutta painettu vanhan mallin mukaan v:lta 1934.
Kortit ovat siis oikeasti matkanneet ja taustapuolelta voi lukea taas palan historiaa.
Muitakin aarteita löytyi, vanhoja ja uusia. Vanhoja patinoituneita leivosvuokia, hopeinen medaljonki ja noita vanhoja nappeja olisin ostanut enemmänkin. Myös tavaroiden allaolevat pitsiliinat ovat markkinoilta, erittäin hienoa käsityötä ohuen ohuesta langasta.
Meillä on ollut lämmin päivä, mutta iltojen pimenemisestä kyllä huomaa, että syksy on tulossa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...