lauantai 14. elokuuta 2010

Elokuu ja kesä vaan jatkuu

Lämmintä vaan riittää edelleen, vaikka syksy jo kolkuttelee ovan takana. Näin lämmintä kesää ei taida omassa elämässä toista tullakaan ja varmasti tätä vielä muistellaan monta kertaa.
Kesäloma on loppunut ja pari viikkoa olen jo pakertanut töissäkin. Vaikka viilennyslaite töissä on puhaltanut kaiken aikaa, niin ei työnteko helteellä ole mitään herkkua. Vähän viileämpi ilma sopii meikäläiselle paremmin, mutta eipä valiteta :)
Kesälomalla piti tietysti tehdä vaikka mitä, mutta taas kerran suurin osa jäi tekemättä, varsinkin se siivouspuoli. Taitaa olla tyypillistä aika monille, vai mitä? Muutaman huonekalun maalasin, mutta siihenkin puuhaan ilma oli vähän liian lämmin.
Viime vuonna aloitin golfaamisen ja nyt enin aika kesälomasta meni golfkenttiä kiertäessä. Oli kyllä aika hikistä puuhaa sekin, mutta tosi mukavaa kuitenkin. Meikäläiselle ei kuitenkaan mikään liikuntaharrastus korvaa juoksemista. Harrastin sitä yli kolmekymmentä vuotta, siis ihan nuoresta tytöstä lähtien. Se kuitenkin loppui noin viisi vuotta sitten kertalaakista polven pettämiseen. Vieläkin elättelen toivetta, että vielä juoksisin, mutta kolmen polvileikkauksen jälkeen se taitaa jäädä vain haaveeksi.


Tässä muutama huutokauppaostos, erityisesti tykkään tuosta vanhasta lampusta, joka kyllä pitää ensin perusteellisesti puhdistaa ja sen jälkeen uudelleen sähköistää. Enpä oikein luota noihin vanhoihin johtoihin. Metallihärpäke on kirjatuki, joka ehkä saa uuden värin. Luupäiset ruokailuvälineet, vaikka ovat vanhoja, näyttävät ihan käyttämättömiltä.


Heinäkuussa olimme ystävän kanssa liikkeellä ja matkalla poikkesimme Marttilassa pihakirppikselle. Siellä olikin oikein romunkerääjän paratiisi. Kynttilän pidikkeet ja niihin kynttilät löytyivät sieltä, kuten myös pieni valokuvakehys.

Kiitos teille kaikille kävijöille ja kommenttejakin on niin mukava lukea!!



ps. Roope pääsi taas meille yökylään, kun kotona on tuparit. Pikkukoiran on silloin turvallisempaa olla mummin hoivissa ;)


7 kommenttia:

  1. Mukavia hetkiä sinne Roopen kanssa. Ihania ostoksia. Nuo aterimet ovat upeat! Lapsena meidänkin joulukuusessa oli tuollaiset kynttilänpitimet. Silloin ei vielä mitään sähkökynttilöitä ei ollutkaan.
    Mukavaa pyhäpäivää sinne!
    tuksu

    VastaaPoista
  2. Sellaista se on mummut hoitaa välillä lapset ja eläimet, niin meilläkin:) Ihanat nuo kynttilöiden pidikkeet, tulee niin lapsuus mieleen <3

    VastaaPoista
  3. Roopesta kiva kuva :)

    Bongasin mukavista ostoksistasi tuon kynttilänpidikkeen, jossa on tähti. Huutokaupasta itsekkin sellaiset hankin. Kivoja!

    VastaaPoista
  4. Sinä löydät kaikkea kivaa kierroksillasi. Silmä varmaan bongaa kaiken keskeltä sen aarteen:) nuo vanhat kynttilänpidikkeet on ihania, itse ostin jotain uusvanhoja, jotka on niin huterat ja ei ollenkaan hyvät, mutta menee vanhoja etsistellessä:)

    Mukavia elokuisia päiviä.

    VastaaPoista
  5. Kivoja ostoksia:-)
    Mukavaa sunnuntaita<3

    VastaaPoista
  6. oi miten hienoja ostoksia,
    kyllä tuollaisia ihanuuksia kelpaa esitellä:):)
    roope on sitten suloinen, suukkonen pikkuiselle!
    lämpöistä uutta viikkoa,
    sunnuntaiterkuin
    päivi

    VastaaPoista
  7. Mukavia hankintoja. Pidän kirjatuesta erityisesti. Iloista päivää sinulle :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...