keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Joulunajan valkeutta


Harjoittelin taas kuvakollaasin tekoa tällä kertaa Photoscape-ohjelmalla, jonka voi ladata ilmaiseksi netistä. Kiitos vinkistä Viivulle!!
Ihanan jouluruusun sain työtoveriltani ja se onkin toistaiseksi pysynyt virkeänä. Viime vuonna itse ostin jouluruusun, mutta se muuttui nopeasti aika kärsivän näköiseksi. Nyt olen pitänyt kukkaa viileällä ikkunalla, missä se tuntuu paremmin viihtyvän. Amaryllikseni ei ihan jouluksi puhjennut kukkaan, mutta nyt on pari kukkaa auennut. Hyasintit kasvoivat jo ylipitkiksi, joten leikkasin ne vielä maljakkoon. Viimeisenä kukkana on valkea syksyllä kuivattu hortensia omasta pihasta. Roopekoira pääsi myös kuvaan, juu, ihan värin vuoksi. Samalla harjoittelin noissa kahdessa ensimmäisessä kuvassa syväterävyyttä. Tarkoitus on, että kohde on tarkka ja tausta sumuinen.

Kuvausterveisin

7 kommenttia:

  1. Hienon kollaasin olet tehnyt ja Roopesta tulee mieleen enkelikoiramme! Meidänkin amaryliksen piti kukkia jo aattopöydässä, mutta näyttää vasta nyt samalta kuin teidänkin.

    VastaaPoista
  2. Kaunis kollaasi : ) Sinulla on tosi upea jouluruusu. Palellutin kiireessä omani, mutta onneksi vain sen lehdet menivät huonoksi.

    VastaaPoista
  3. ihastuttava kollaasi!
    *lämmin uuden vuoden toivotus sinulle*
    halauksin päivi

    VastaaPoista
  4. Kaunis kuvakollaasi ja ennenkaikkea ihanan valkoista :-))) Hyvää Uutta Vuotta 2010!

    VastaaPoista
  5. Nautittavia kuvaushetkiä myös ensivuodelle <3

    Kauniita kuvia olet ottanut iloksemme :)

    Oikein ihanaa uutta vuotta Sinulle!1

    VastaaPoista
  6. Hyvää Uutta Vuotta Siirisofia.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...