torstai 5. joulukuuta 2013

Terraviivaa keittiössä



Muutama kuva meidän keittiöstä. Kaapit, koneet, allas ja huuva ovat kaikki Puustellista, paitsi posliininupit jostain sisustuskaupasta. Huomaa myös ikkunan laskosverho. Sen ostin Jaanalta blogista Amandan tuvan tunnelmia. Ostin verhoja useammankin terassia varten, mutta vielä ne eivät ole sinne päässeet, kun aika monta muutakin ikkunaa huusi verhoja. Verhoprojektia on siis tiedossa jatkossakin. Valkoisen vanhan suutarinlampun ostin joskus vitosella huutokaupasta.


Huuvan reunaan laitetut laatat ovat Terraviivasta. Terraviiva on turkulainen pieni yritys, joka tekee keraamisia laattoja käsityönä ja sieltä voi tilata ihan omillakin teksteillä laattoja. Mulla ei sillä hetkellä ollut miettimiseen inspiraatiota ja aikaa oli vähän, joten ihan mukavia tekstejä löytyi valmiinakin, mutta mahdollisuuksia on vaikka kuinka. Kannattaa tutustua!


Laatat ovat aavistuksen harmahtavan-beessin valkoisia ja hiukan hankalia kuvattavia kiillon vuoksi, mutta tässä näkyy jo vähän paremmin.



Hellan taakse pitäisi saada vielä jotain, mutta ei kuitenkaan ihan perinteistä laatoitusta. Monta juttua olen sinne kokeillut, mutta aikas makee olisi yksi oikein iso Terraviivan laatta, mihin voisi myös painaa jotain tekstiä tai kuviota. Varovainen saisi kyllä olla sen laatan kuljetuksessa. Noita pikkulaattoja pari hajosi ennenkuin pääsivät paikoilleen, mutta onneksi löytyi uudet tilalle. Verhoja huutaa tämäkin ikkuna.


 
Tästä kuvasta näkee paremmin laattojen kuviot. Näihin laattoihin ihastuin heti, joten oli vain valinnan vaikeus, mitkä valitsisin. Perhosia piti ehdottomasti olla ja sitten noita pitsiliinoja ja tietysti muutama tekstilaatta. Hiukan meni aluksi laatoitus pieleen ihan omaa syytäni, kun ostin luonnonvalkoista saumausainetta, joka oli kuitenkin ihan beessinväristä. Kun sitä muutaman viikon katselin ja harmittelin, niin kaivoin maalipurkin esiin ja maalasin saumat valkoisella tartuntapohjamaalilla ja nyt näyttää ihan hyvältä.
 
 
Ja tietysti vielä:
 
 
 

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Terassielämää ja hyasintteja




Lasikuisti on saanut taas sisustusta lisää, kaikenlaista vanhaa ja keräiltyä. Nyt saan tonkia antaumuksella varastojani ja sieltähän löytyy kaikenlaista. Hyllyn ja lampun olen joskus ostanut huutokaupasta, vanha arkku on Huutonetistä ja tuo ihana vanha sänky tuli meille kiinteistökauppojen mukana kuten myös korituolit. Sänkyyn täytyy vielä ostaa kunnollinen patja niin kunhan taas kevät koittaa, voin vaikka ottaa täällä päikkäreitä. Nyt on hiukan viileää, mutta on lämpötila kuitenkin pysytellyt 10-15 asteessa.


Oliivipuu uhkaavasti tiputteli lehtiään, mutta toivottavasti pysyy hengissä. Oliivipuun ostin Plantagenista kuten myös aidon saviruukun. Päällimmäinen tyyny on peräisin bloggarilta, jonka nimeä en muista, mutta teimme vaihtokauppaa, hän sai tekemäni rukousnauhan.


Vähän jouluista tunnelmaa tuovat nämä pikkuiset kuuset, jotka myös viihtyvät viileässä hyvin.
 
 
 
 Vanha patinoitunut penkki löytyi täältä yhdestä varastosta ja armeijan käytössä ollut arkku on jostain huutokaupasta. Ja näköjään ripaus punaistakin on havaittavissa. Kukat ovat jotain erikoisempaa kanervalajia, kellokanerva muistaakseni, joskin kukat ovat jo kuivuneet, mutta muuten ne viheriöivät iloisesti.

 
 Vanha kaunis pöytä tuli myös kiinteistökaupoissa. Hiukan hioin pintaa ja se oli siinä. Pöytää oli aiemmin käytetty vesiämpärien säilytykseen, mutta nyt se sai arvokkaamman paikan. Viime talvena tuli kudottua kaikenlaista, mm. nämä lasipurkkien "villapaidat". Kyllä taas tekisi mieli kaivaa kutimet esiin, mutta ehkä se kuitenkin jää joulunpyhien jälkeiseksi ajanvietteeksi.

 
Ja sitten nämä hyasintit!! Tykkään niin hyasinteista ja joka syksy oikein odotan, milloin niitä taas saa. Viileässä ne pysyvät pieninä ja kestävät kauan.
 
Eilen aivan äkisti kesken työpäivän sairastuin kaameaan vatsatautiin, ihan hetkessä oli täysin toimintakyvytön enkä pysynyt edes pystyssä. Kiitos työkaverille, joka kuskasi minut kotiin sairastamaan ja ajoi sen vuoksi 50km! Tämä päivä on mennyt toipuessa, mutta kait jo huomenna olen työkuntoinen.
 
Terveitä päiviä toivottelen teille kaikille!
 
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...