perjantai 11. joulukuuta 2009

Valoa pimeyteen

Laittelin vielä vähän lisää ulos valoja, kun pimeyttä on riittänyt. Kahden etupihan ikkunan alle kukkatelineisiin tein talviset asetelmat.





Tarvikkeet ovat lähimetsästä eli meidän talon takaa. Sammalta, havunoksia ja puolukanvarpuja. Taitaa ollakin viimeinen hetki näitä tehdä, kun viikonlopusta alkaen on luvattu kovia pakkasia, ehkä jopa tänne Lounais-Suomeen. Toiveissa onkin saada vielä valkea joulu, mikä ei näillä leveysasteilla ole mikään itsestäänselvyys.

Sisällekin on jo laiteltu joulua ja yhtenä pimeänä iltana miehen kanssa haimme tämän pikkuisen kuusen. Sekin kyllä löytyi melkein talomme takaa, mutta taisi olla jo oman tontin ulkopuolelta, eihän kerrota kellekään ;)


Toivottavasti pikkukuusi kestää jouluun saakka, jolloin vähän isompi kuusi astuu sisään.


Istutin hyasinttejakin lisää, kun ensimmäiset laittamani ovat jo nuukahtaneet. Tuskinpa nämäkään jouluun saakka kestävät, mutta täytyy sitten hakea uusia. Plantagenista näitä saa alle eurolla kappale. Tässäkin on lisukkeena vain sammalta ja puolukanvarpuja. Tykkään näistä kukista juuri tällaisina ihan pieninä, mutta lämpimässä ne kasvavat aika nopeasti, pitäisi varmaan laittaa ne yöksi johonkin viileämpään paikkaan.  Kukat on istutettu vanhaan kirpparilta löytyneeseen kakkuvuokaan, jonka maalasin valkoiseksi.

Ihanaa joulunodotusta


4 kommenttia:

  1. Ah, hyasinttien tuoksu on kyllä ihanan jouluinen! Ja nättejäkin ovat :)

    Parasta joulunodotusta sinulle!

    -Daniela

    VastaaPoista
  2. Ihania nuo sinun hyasintit, Meillä hyasintit jo tuoksuvat täyttä päätä...tulee lapsuuden joulut mieleen<3

    VastaaPoista
  3. Kaunista ja niin jouluista... Minustakin hyasintit ovat viehättävimmillään nuppuisina : ) Pidän auenneita parvekkeella, kun näkyvät sieltä hyvin olohuoneeseen. Tosin kovia pakkasia ne eivät kestä...

    VastaaPoista
  4. Kauniita asetelmia!! Se kuusi kyllä kestää jouluun, mutta hyasintit ovat nopeita nuupahtamaan. Meillä on jo toiset kierroksessa, enkä ole varma kestävätkö seuraavatkaan jouluun. Onneksi eivät maksa paljoa.

    Minulla on blogissani sinulle mukavaa asiaa!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...