maanantai 19. huhtikuuta 2010

Ihania valkoisia kukkia

Tykkään niin kovasti valkoisista kukista ja niitä löytyykin sekä sisältä, että ulkoa.

Kaksi Mårbackan pelargoniaa kukkii ikkunalla. Vielä on liian kylmää viedä niitä ulos.

En ole koskaan pitänyt neilikoista?? Lapsuudessa kun lähdimme kyläilemään, niin mukana vietiin aina kukkapuska, joka ostettiin yleensä sellaisesta vanhan ajan kukkakioskista, jossa on vino katto. Niitä ei enää taida montaa löytyä, mutta ehkä vielä jossain. Ja nuo kukat olivat lähes aina punaisia neilikoita. Jostain syystä aloin oikein inhota niitä, mielestäni ne olivat rumia. Nämä taitavat olla ensimmäiset aikuisena ostamani neilikat.
Ja nämä ovat kauniita!!

Ostin pieniä vanhoja kristallimaljakoita kirpparilta ja kimpun neilikoita marketista. Ensin oli tarkoitus laittaa yksi kukka kuhunkin maljakkoon, mutta tässä on lopputulos. Neilikat ovat hyvin kestäviä ja tuoksuvatkin hyvälle.

Äitinikin on jo oppinut, että minulle kannattaa tuoda valkoisia kukkia. Yritän muistaa kastella tätä upeaa hortensiaa säännöllisesti, jotta saisin nauttia siitä mahdollisimman pitkään.

Valkoiset helmihyasintit ovat jo hiukan ryytyneitä. Ne ovat päässeet ulkoilemaan vanhaan isoon Arabian liemikulhoon. Kulhossa oli pientä säröä takana, joten kirpparilta se lähti viidellä eurolla. Kelpaa kuitenkin oikein hyvin tähän tarkoitukseen. 

Perunanarsissit ovat kukkineet ulkona jo useamman viikon ja hyvin voivat.

Orvokitkin pääsivät jo ulos. Viime yönä oli pakkasta ja aamulla ne näyttivät vähän nuupahtaneilta, mutta päivällä olivat taas ihan virkeitä. Varsinkin nämä pikkuorvokit kestävät melko hyvin kylmää.

Prismasta löysin orvokeille kauniin jalallisen ruukun.

Nämä pikkuiset nauttivat auringonpaisteesta amppelissa.

Nauttikaamme kukista ja keväisistä päivistä!

14 kommenttia:

  1. Näistä kukista on helppo nauttia, kerrassaan ihania ovat! Kaunista!

    VastaaPoista
  2. Kylla valkoinen kukka on sitten kaunis!
    Itse en kumma kylla valkoista usein osta.Ehka haluan parvekkeelleni vahan varia valkoista kiviseinaa vasten.
    Minulla taitaa kukkia siella ainoastaan valkoinen ruusu.

    VastaaPoista
  3. Kyllä ovat kauniita nämä valkoiset kukkasi kerrassaan!<3

    VastaaPoista
  4. Voi kuinka kauniita kaikki valkoiset kukat ovatkaan. Valkoisia pelargioita tulee minun kesääni kuulumaan tosi paljon. Mutta täällä on niin kylmä, pakkas-yöt ja kylmä tuuli puhaltaa, ei voi oikein ulos laitella.

    Neilikat on aina olleet lempikukkiani!

    VastaaPoista
  5. Ihania ovat kaikki! Minäkin tykkään valkoisista kukista. Eilen juuri laitoin esikasvatuksen valkoisia daalioita!... ja vähän vaaleanpunaisiakin...

    VastaaPoista
  6. Aivan ihania kukkia!!!!
    Kauniit maljakot olet löytänyt:-)
    Minäkin rakastan valkoisia kukkia.
    Oikein mukavaa tiistaita sinulle Siirisofia:-))

    VastaaPoista
  7. No kovinpas on kauniita kukkia ja paljon! Tässähän innostuu ihan kesätuulelle :)Itse olen todella huono kukkien kanssa. Leikkokukat minulla toimivat sen aikaa kun jaksavat elää. Olen enemmän kaktusihminen. Ne antavat anteeksi jos ei muistakaan aivan säännöllisesti kastella.

    VastaaPoista
  8. Kauniisti olet kukkasi laittanut!
    Aivan kuin minun kukkiani! Rakastan valkoisia kukkia, eikä kukaan muunvärisiä tuokaan.
    Minäkään en ole voinut sietää neilikoita. Äitini oli vanhainkodissa töissä 60-70-luvulla, ja siellä oli joka asukkaan/potilaan pöydällä aina neilikoita. Meillä ei neilikoita ollut koskaan, mutta äitini puheiden perusteella aloin itsekin inhoamaan neilikoita. En ole vieläkään ostanut niitä, mutta nuo kukkasi näyttävät kauniilta. Taitaa olla aika kääntää sivu neilikka-asiassa.


    Hyvää viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  9. Komea tuo hortensia, tosi monta kukkaa siinä !
    Kyllä kukat vaan ovat niin ihania ja valkoiset sellaiset aina niin raikkaita : )

    VastaaPoista
  10. Kauniita kukkia! Ja valkoisiahan niiden olla pitää, kuinkas muuten =)
    Neilikoista en minäkään ole aiemmin juuri välittänyt, mutta viime vuosina olen jopa ostanut niitä...

    VastaaPoista
  11. Oi,että kun löysin todella kauniin blogin ja kauniita ovat kaikki kuvat! <3

    Itsekin rakastan valkoisia kukkia,ylikaiken!Ja kesällä tulen valkoista kukkaa ulos laittamaan,mutta ripaus jotain muutakin väriä sekaan!:)täällä odottelen innolla jo että milloin uskaltaa orvokkeja ulos laitella..

    ilmottaudun blogisi lukijaksi!

    VastaaPoista
  12. Voi mitä silmänruokaa, kauniita kukkia:)

    VastaaPoista
  13. Olipas ihania kukkia ja ihania kuvia!!
    Neilikoista minun makuuni on valkoinen ja vaaleanpunainen. Ovat vain harmillisen hintavia. Ei kovin usein malta ostaa :)

    VastaaPoista
  14. Eka kertaa eksyin tänne ja voi miten ihania kukkia ja kuvat niin kauniita.
    Tulen kyllä uudestaankin.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...