torstai 29. huhtikuuta 2010

Viimeaikaisia löytöjä ja niiden puhdistusta

Kirppiksillä on taas koluttu ja löytöjäkin tehty aina silloin tällöin.

Näistä lasisista apteekkipulloista tykkään kovasti. Multitabsin ymmärrän, mutta mitähän noissa kahdessa muussa onkaan ollut?

Muutama pellavainen pyyhe.


Tämä on ihan pikkuinen itsetehty  peilipöytä. Alkuperäinen väri oli oikein kaunis tummanruskea, mutta joku innokas oli kehysosan maalannut kultavärillä, jota ei pois saanut,  joten piti maalata uudelleen. Siinä samalla sitten onnistuin halkaisemaan tuon kauniin vanhan peilin. Tässä kuvassa halkeamaa ei niin selvästi näy, mutta kyllä vähän harmittaa...


Vanhassa siistissä valokuva-albumissa ei ollut yhtään kuvaa ja sisäsivut ovat niin puhtaat, että niitä ei ole varmaan koskaan ollutkaan. Tähän voisin laittaa jotain oikein vanhoja kuvia isovanhemmistani.

Aila on saanut albumin joululahjaksi Helviltä ja Evalta.

Kodin Niksiopas on vuodelta 1955 ja sisältää paljon oivallisia vinkkejä nykypäiväänkin.


Ihan kaikkia ohjeita en kuitenkaan suosittele. Homeinen leipä on parasta heittää pois.

Harjan varsi- ja taustaosa on uushopeaa.

Viimeisimmän ostokseni kanssa kävi vähän köpelösti. Ostin viime viikolla aivan ihanan vanhan puisen sohvapöydän, jossa oli klaffit molemmin puolin. Juuri sellainen, jota olin etsinyt. Hintakaan ei päätä huimannut, maksoi 45 euroa. En sitä kuitenkaan saanut kuljetettua heti pois ja kun menin tällä viikolla sitä hakemaan, niin pöytää ei ollut missään, ei myöskään kirpputoria. Siellä juuri purettiin rakenteita pois. Minä sitten menin ihmettelemään, missä pöytäni on ja kirppiksen omistaja nolona kertoi, että pöydän entinen omistaja oli vienyt muut tavaransa pois ja myös MINUN PÖYTÄNI, joka oli siis maksettu. He olivat olleet epätietoisia, onko myyty vai eikö ole ja vaikka siinä oli myyty lappu päällä, niin pöytä oli lähtenyt hänen mukaansa ja oli nyt jossain kaukana varastossa. Sainhan minä rahani takaisin, mutta kun OLISIN HALUNNUT SEN PÖYDÄN ;) Olisikohan pitänyt olla tiukempi ja vaatia se pöytä takaisin?

Aiemmin mainitsinkin, että aina pesen ja kuuraan näitä löytöjäni vähän liiaksikin, joskus huonoin tuloksin, kaikkihan ei vettä kestä. Tässä kuitenkin haluan mainostaa loistavaa puhdistusainetta, joka on täysin ekologinen ja sillä saa naarmuttamatta puhtaaksi kaikki hopeat, muut metallit, lasit, posliinit, muovit, keraamiset pinnat, ihan kaiken, minkä voi vedellä kastaa. Myös monenlaiset vaikeatkin tahrat lähtevät tällä helposti. Voisi sanoa, että tämä on ihan superaine, jota ensimmäisen kerran ostin jostain messuilta ja sen jälkeen TÄÄLTÄ. Monta purkkia on jo kulunut, vaikkakin on kyllä hyvin riittoisaa ainetta.

Vappusää näyttää toistaiseksi aika harmaalta, mutta toivotaan, että vielä kirkastuisi ja vähän lämpenisi.
Joka tapauksessa OIKEIN HYVÄÄ VAPPUA!!

9 kommenttia:

  1. Ihana peilipöytä! <3 Minäkin näin täällä kirppiksellä samantyylisen pikkuisen peilipöydän,mutta sinne se vielä jäi..Pitää käydä joku päivä katsomassa onko se siellä vielä!:)

    No onpas harmillisesti käynyt,kun ovat vieneet sen sohvapöydän pois.Todella ikävästi tehty!Ovatkohan todella tienneet,että se oli jo myyty..

    Toivotaan sateetonta vappua,iloista vappua toivottelen!

    VastaaPoista
  2. Kiitos puhdistusaine vinkistä. Ostin juuri tänään hopealusikoita ja mietin, että millä tohtisin niitä puhdistaa.
    Tein jo tilauksenkin, että kiitokset.
    Ihana blogi, tänne kurkin jatkossakin
    tuksu

    VastaaPoista
  3. Kivoja löytöjä olet taas tehnyt, harmi vaan sitä pöytää! Tulikin taas sellainen "tämä lähtee huomenna kirppikselle" fiilis, minä en kyllä koskaan onnistu löytämään mitään noin hienoa. =) Mukavaa vappua!

    VastaaPoista
  4. Voi harmi pöydän kanssa! Uskon miten harmittaa, voin kuvitella miten itseä ottaisi päähän!
    Täytyykin kokeilla tuota pesuainetta, hopeat odottavat tuolla tummuneina käsittelyä...

    Hauskaa Vappua! :)

    VastaaPoista
  5. Todella upeita löytöjä!!!
    Harja aivan ihana:-)
    No olipas huono tuuri sen pöydän kanssa:-(

    Oikein mukavaa vappua:-))

    VastaaPoista
  6. Voi hyvänen aika kuinka kaunis tuo harja onkaan! Heti alkaa mielikuvitus laukata, että millaisia sen entiset omistajat ovat olleetkaan ja kuinka peilin edessä hiuksia harjanneet :)

    Ehkä kamalinta mitä kirpputorilla voi tapahtua!? Ihmeellistä toimintaa jos vievät pois vaikka myyty lappu on selvästi päällä. Vai liekkö myyjä tullut katumapäälle...

    VastaaPoista
  7. Ihania löytöjä <3 Olipa ikävä juttu se klaffipöytä...
    Mukavaa vappupäivää!

    VastaaPoista
  8. Oi mitä löytöjä! Hienot ruskeat apteekkipullot. Tuollaiset valkoiset Multitabs purkit minullakin on.
    Hieno valokuva-albumi ja Niksi-kirja!
    Hiusharja kerrassaan upea.

    Kiitos vinkistä, tuota pesuainetta on varmaankin tilattava.

    Mukavaa toukokuun alkua!!

    VastaaPoista
  9. Laitanpas tännekin kommenttia noista purkeista. Etummaisessa purkissa on ollut kuivaa/kuivattua aloe uutetta. Takimmaisesta en saa ihan selvää, mutta amarus= katkera, karvas.

    Ihania purkkeja. Mullakin muuten on. :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...