sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Tänään on juhlapäivä



Tällaisesta pienestä tiitiäisestä lähdettiin liikkeelle vuosi sitten


ja tähän on tultu

Kiloja on 21,4 ja korkeutta puoli metriä.

Muistan niin hyvin tuon lauantaipäivän vuosi sitten. Päiviä olimme jo odotelleet, milloin Lilli-äiti pyöräyttäisi pienokaisensa maailmaan. Kauniina talvisena lauantaipäivänä se tapahtui. Olin kolmantena poikajonossa, joten jännitystä riitti. No, pentueeseen syntyi kolme tyttöä ja kaksi poikaa, joten taisin tirauttaa muutaman kyyneleenkin pettymyksestä, koska en saisikaan sitä niin kovasti odottamaani koiranpentua. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä ja niin tapahtui nytkin. Yksi pennunvaraaja oli muuttanut ulkomaille eikä antanut muutenkaan mitään kuulua itsestään, joten toive täyttyi ja Hugo-poika muutti meille.
Hugo on ihan ensimmäinen koirani enkä juurikaan ole edes ollut koirien kanssa tekemisissä aiemmin. Isoja koiria suorastaan pelkäsin. Paljon on vuodessa opittu, sekä emäntä että koira ja koulutus jatkuu. Tällä viikolla aloitimme agilityn ja innostuimme siitä molemmat. Myös rallytoko-harrastus jatkuu ja ehkä tänä keväänä uskaltaudumme johonkin kisoihinkin. Hugo on kiltti ja tottelevainen koira, mutta innostuu kaikesta tekemisestä sata lasissa ja jaksaa kyllä keskittyä harrastuksissa tekemiseen. Odotteluajat ovatkin vähän haastavampia. Hugo on kaikkien kaveri ja omasta mielestään väliajoilla voisi ihan hyvin painia kaverin kanssa tai haistella ihania tyttökoiria.


Onnea rakas Hugo!


20 kommenttia:

  1. Voi kuinka komea karvakorva Hugosta on kasvanut. Kyllä tuommoisen kanssa passaa harrastaa ja leikkiä ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, komea poika on :D Ja Hugo jaksaisi aina vaan leikkiä!

      Poista
  2. Äkkiä vuosi sujahtaa, ihana nappisilmä Hugosta on kasvanut <3 Tsemppiä teille agilityn pariin, toivottavasti hurahdatte molemmat lajiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Molemmat jo hurahdettiin:)

      Poista
  3. Onnea Hugolle ja äiskälle! Ihana ilme herralla. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maisa! Hugo osaa aika hyvin ton ilmeen.

      Poista
  4. Onnea ihanalle Hugolle! Olet edelleen yksi söpötys! *Tuumaa huokaisten ja rapsuttaa ruudun läpi*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja rapsutuksista! Hugo rakastaa rapsutuksia :)

      Poista
  5. Onnittelut Hugolle<3

    Mukavaa loppuviikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arja! Mukavaa loppuviikkoa sinullekin :))

      Poista
    2. Oi Hugo...<3 Lämpimät Onnittelut halauksin ja rapsutuksin<3
      täällä kyynelsilmin luin kertomuksesi, onni on nyt luonasi<3
      Kaikkea hyvää teille jokaiseen päivään, ilon merkeissä:)

      Poista
    3. Kiitos Sirkka! Osaat aina niin kauniisti kirjoittaa :)

      Poista
  6. Myöhästyneet Onnitteluni
    "pikkuisellesi "
    ... paaaljon rapsutuksia<3....

    koiran omistajan elämä on ihanaa
    ja yhdestäkään päivästä en
    luopuisi pikkuiseni kanssa:)

    pakkasterkut ja leppoista viikonloppua!

    lämmin halaus
    Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Näin se on koiranomistajan elämässä. Hugs!

      Poista
  7. Oi mikä ihanuus, ihan läikähti sisällä kuvasi, voi pientä onnea!
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myös sinulle Ilona! Mulla läikähtää ihan joka päivä ;)

      Poista
  8. Mä en ole kyllä juurikaan koiraihminen, mutta hei oikeesti, tuo pieni mytty yläkuvassa on aivan syötävän suloinen!! Ja onhan tuo karvainen otus alemmassakin kuvassa oikeastaan aika veikeä ja sympaattinen. :) Onnea Hugolle!

    VastaaPoista
  9. Eena: Minäkään en ole koskaan ollut koiraihminen ja suorastaan pelkäsin isoja koiria, mutta niin vaan tuo musta karvakuontalo on vienyt sydämen<3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...