lauantai 10. maaliskuuta 2012

Kevät tulee...


Tänään on ollut sateinen ja sumuinen päivä, mutta hyvä niin, koska lumi sulaa kohinalla.
Huomenna ehkä jo saamme nauttia auringostakin.


Asetelmat pöydällä vaihtuvat ja nyt vähän keväisempää asettelua. Tipuset olen ostanut Pariisin Comptoir Famillen myymälästä ja ne lennähtivät matkalaukussa tänne kotomaahan. Vanha vaaka on kirpparilta ja pieneen lasipulloon leikkasin muratinoksia, ovat muuten hyvin kestäviä ja alkavat vaan tehdä juurta. Vati on vanhaa Arabiaa. Noita vateja on kertynyt useampikin ja niitä voi käyttää moneen.


Keväiset krookukset ovat kauniita, mutta eivät sisällä kestä kovinkaan kauaa tuoreina.


Tein viikko sitten retken Plantageniin tarkoituksena ostaa kevätkukkia, mutta olin kovin pettynyt, kun ei löytynyt juuri muuta kuin keltaisia narsisseja, joita en ostanut. Mukaan lähti vain yksi muratti ja onnenapilan mukuloita kesää varten.


Pitkästä aikaa olen saanut maalipurkin esiin. Suurin syy, miksi maalit ovat pysyneet kaapissa, on aina mukana sähläävä musta koira, jota en todellakaan aio valkaista ;) Keittiön apupöydäksi maalasin tämän pikkupöydän, joka löytyi kirpparilta muutamalla eurolla. Laatikoihin saan kätkettyä papereita ja muuta pikkutilpehööriä, jotka tuntuvat muuten ajelehtivan pöydillä ja milloin missäkin. Myös puulaatikko sai valkaisun ja siihen on tarkoitus kerätä poistoon meneviä lehtiä.


Ei kai pitäisi mennä merta edemmäs kalaan, koska näitä kevätkukkia näyttää löytyvän parhaiten ruokaostosten yhteydessä Prismasta.
Pientä remonttia ja uudelleenjärjestelyä on tiedossa, mutta niistä lisää myöhemmin.

Ihanaa kevättä!

9 kommenttia:

  1. Mukavia kuvia!
    Ihanaa aurinko-sunnuntaita Sinulle!
    tuksu

    VastaaPoista
  2. Kauniita asetelmia kerrassaan,
    ja tosi löytö tuo pikku laatikkopöytä!
    Aurinkoista sunnuntaita :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Tuksu ja Hilma! Aurinkoa teillekin:)

    VastaaPoista
  4. Kauniita pikkulintuja ensimmäisessä kuvassa. Krookukset myös! Kevättä ja vihreyttä odotellaan täälläkin.

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia!♥
    Minäkin tuossa jokin aika sitten kävin Prismassa kurkkaamassa joko olisi perunanarsisseja tullut, mutta silloin ei vielä. Täytyypä käydä uudelleen.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Täällä ammentamassa ihanaa kevään voimaa.
    Ilona

    VastaaPoista
  7. Tulin kurkkaan! Voi miten kaunis asetelma!Tulee ihanan keväinen olo! Kaikkea hyvää Sinulle SiiriSofia. Kiitos että sain hetken viivähtää!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...