sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kirppistelyä pöydän takana ja uusia tuulia!



Kirppispäivä Adalmiinan Helmessä oli menestys. Tämä kuva on ennen asiakkaiden tuloa. Osa myyntipöydistä oli pihalla ja osa sisällä. Päivä oli kaunis ja aurinkoinen ja vilskettä riitti varsinkin aamupäivällä ihan ruuhkaksi asti. Ruohikolla muuten juoksenteli kanojakin ja lammasaitaus oli ihan tuossa kuvasta vähän oikealle.


Sisällä oli ihan mahtavat puitteet järjestellä tuotteitaan myyntiin.

 

 Etualalla on oma myyntipöytäni ja oikein mukavasti tavara meni kaupaksi. Olin ihan ensimmäistä kertaa myymässä ja tästä on hyvä jatkaa. Kun en ole tottunut pitkään seisomaan, niin kyllä jalat olivat  hyytelöä päivän päätyttyä. Hauskaa oli, kiitos Annariinalle järjestämisestä ja myyjäkollegoille kivasta seurasta ja erityinen kiitos ihanille asiakkaille. Meillä oli myös talon nuorison järjestämä kahvila, jossa he harjoittelivat yrittäjän elämää. Upeasti he suorituivat tehtävästä. Kahvi oli hyvää ja itse leivotut mokkapalat todella herkullisia.

Näistä kauniista ikkunoista ja vähän muustakin kerron pian lisää :)


16 kommenttia:

  1. Vautsi, sun myyntipöydässä näytti olleen monenlaista sellaista, mitä olisin ittellekin kelpuuttanut. Kivalta näyttää, varmasti mukava päivä ja onnistunut tapahtuma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli tosiaan mukava päivä ja ihan uusi kokemus siellä pöydän toisella puolella.

      Poista
  2. Voi ei kun olisin saanut olla mukana!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä:)Yksi autolastillinen ostajia tuli monen sadan kilometrin päästä.

      Poista
  3. Oi, varmasti ihana päivä takana!
    Ilona

    VastaaPoista
  4. Sama täällä, monta tavaraa olisi lähtenyt mukaani!!
    Ilmoitelkaa ensi kerralla tosi hyvissä ajoin kirppiksestä, niin voisin suunnitella sukulaismatkan samaan viikonloppuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirppis tuli aika lyhyellä varoitusajalla, mutta ensi kerralla täytyy informoida enemmän.

      Poista
  5. Minä paikkakuntalainen jäänyt ihan "tiedottomaksi" tästä päivästä:(
    No tietty olisin ollut työvuorossa, mutta kuitenkin. Ihana tempaus, pitääkin jatkossa
    pitää silmät auki ja korvat kuulolla jos ens kesänä tällainen päivä on tiedossa:))
    Adalmiinan helmi ja Torpparin Werstas on paikkakunnan MUST pakko käydä-puoteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi todella vielä mainostaa ja tiedottaa enemmän. Tieto liikkui tuolla Facebookin puolella, mutta esim. Adalmiinan Helmen nettisivuilla ei ollut mitään informaatiota.

      Poista
  6. Pitkästä aikaa blogikierroksella.
    Kuulinkin (tai oikeammin olen lukenut) monelta taholta että tuo tapahtuma oli ollut erittäin onnistunut.
    Minä kun en ajokorttia omista niin monesta mukavasta jään paitsi. Isäntää on vähän vaikeaa saada innostumaan tuollaisista, että kuskiksi lähtisi...
    Aurinkoisia kesäpäiviä toivottelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Titti, että alat taas piristyä koettelemusten jälkeen :)Kyllä siellä miehiäkin näkyi, mutta esim. omaani en kyllä saisi mukaan.

      Poista
  7. Minä pääsin paikalle ja teinkin jo muutamaa minuuttia ennen klo 10 hyviä löytöjä. ;) Kuvittelin, että myyjiä ja tavaraa olisi vähemmän,joten koko kirppis oli todella positiivinen yllätys.
    Lisää näitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa Nasba, että löysit ostettavaa. Oikeaoppisestihan kirppikselle pitää tulla heti, kun se aukeaa, jotta löytää parhaat aarteet :)Kiva, että tykkäsit, mutta enemmänkin myyjiä olisi vielä mahtunut mukaan.

      Poista
  8. hih, en sitten yhtään osannut sinua yhdistää tähän blogiin :)) minä nimittäin ostin sinulta sen valkoisen lokerikon seinälle kun tuossa kuvassa on :))
    t. jaana amandantuvantunnelmista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kyllä taas arvasin, että olet Jaana ja kiva että löysit ostettavaakin:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...