sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, uudet tuulet


Joulu oli ja meni. Tykkään joulusta ja joulunalusajasta, mutta aina tuntuu helpottavalta, kun se on ohi. Nyt saisi alkaa kevät, mutta ehkä sitä kuitenkin vielä joutuu odottamaan. Lumesta ei ole tietoakaan, mutta en sitä kaipaa yhtään. Eilen haravoin pihalla, sopivaa puuhaa tammikuussa ;)


Joulu on poistettu kotoa ja kuusi tai oikeastaan kuuset saivat lähteä. Tänä vuonna eka kerran ikinä kuusi oli ihan omalta tontilta kaadettu. Hiukan erikoisen näköinen, mutta omalla tavallaan kaunis kuitenkin, kuvaa siitä en tähän hätään löytänyt eikä enää niin väliäkään.


Jouluruusut voivat hyvin, mutta ovat intoutuneet tekemään  paljon lehtiä, mutta vain vähän kukkia. Toivottavasti saan ne pidettyä hengissä, jotta voin istuttaa ne keväällä ulos.

Vaikka pääasiassa keräilen valkoista vanhaa arabiaa, niin tykkään näistä vanhoista fasaanisarjan astioista. Löysin ne tuolta vanhasta talostamme kaiken roinan joukosta, joten ovat kuuluneet kalustoon kauan. Ehkä näitä voisi hankkia hiukan lisääkin, mutta ovat aika tyyriitä.

Aina pitää olla yksi koirulikuvakin. Mitäs se tuossa kuvaa, kun mun pitäisi levätä, miettii Hugo.


Uusi lamppu sai vanhat kristallit ja lampun muovikristallit saivat väistyä. Huutokaupasta ostin ne jo vuosia sitten. Ne olivat kauniissa rasiassa ja mukana oli ostokuittikin 1950-luvulta.
Viime vuosi oli monella tavalla poikkeuksellinen ja vaiheikas ja rasittavakin, mutta muutokset olivat kuitenkin kaikki positiivisia. Talonrakentamista, muuttoa ja sopeutumista uuteen ympäristöön maalla, reilusti pidentynyt työmatka, eipä ole tullut aika pitkäksi. Kuitenkin tältä vuodelta odotan ennenkaikkea rauhallisempaa olotilaa ja aikaa, että voin taas harrastaa kaikkea kivaa.

Tänään tuli niin kevätolo, että oli ihan pakko käväistä Plantagenissa katsomassa, löytyisikö jotain keväistä ja löytyihän sieltä jo jotain, mutta taidan kuvata ensin ostokseni.
 
Oikein hyvää ja positiivista vuotta teille kaikille lukijoille!

5 kommenttia:

  1. Samoin ajatuksin täällä, joulu on ihana mutta nyt oli aika jo riisua kaikki härpäkkeet pois odottelemaan seuraavaa juhlaa. Kauniita kuvia sinulla ja kauniita tavaroita, täytyi ihan käydä vilkaisemassa aiempiakin postauksiasi. Huoh...niin kaunista! Ihanaa uutta vuotta sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Eiköhän se kevätkin sieltä tule, kun oikein toivotaan.

      Poista
  2. Minä kyllä kaipaan ja ikävöin lunta ja pakkasta. Ehkä näin tammikuun kasvattina se pakkanen kuuluu jollain lailla myös minuuteen, sillä olen erittäin lämminverinen.
    Huomasin ensimmäisestä kuvasta että minulla on seinälläni tismalleen samanlainen öljylamppu kuin tuo sinun vasemmanpuoleinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hietzu! Juu, mä olenkin huhtikuun tyttöjä, joten odottelen kevättä :)

      Poista
  3. Jälleen täällä luonasi kuvat ovat niin mieleeni, kaunista katseltavaa. Suloinen mietteliään näköinen Hugokin siinä ja nyt toivotan Onnea 3-vuotiaalla Hugolle!<3

    Aurinkoista päivän jatkoa!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...