maanantai 16. elokuuta 2010

Hau hau

Täällä blogini lukijoissa on varmaan paljon koiranomistajia ja myös koirattomia lukijoita ja nyt tuleekin koiramainen juttu, johon toivottavasti otatte kantaa.
Olen tässä pari päivää miettinyt onko tai pitääkö koiralla olla oikeus joskus haukkua? Vai pitääkö olla aina hipi hiljaa ja korkeintaan vinkaista, jos on jotain ilmoitettavaa? Tuntuu löytyvän ihmisiä, jotka ärsyyntyvät pienimmästäkin haukahduksesta.


Roope asui ensimmäisen vuotensa kerrostalossa eikä ongelmia ollut, ei ainakaan kukaan valittanut. Kesällä hän muutti isäntäväkensä kanssa rivitaloon. Kylläpä on mukavaa, kun oma pikkuinen piha, joka aidattiin Roopellekin sopivaksi, vai onko? Valittajia on riittänyt. Kesä on ollut kuuma ja tietysti kaikki pitävät ovensa ja ikkunansa auki, jolloin tietysti rivarialueella kuuluu monenlaisia ääniä, myös haukuntaa. Eräskin vanhempi naapuruston rouva sanoi minulle ja pojalleni, kun olin viemässä Roopea kotiin: "Ai, tässäkö on se räksyttävä koira, onpa söpö". Roope kävi nuuhkimassa rouvan, mutta ei sentään takatassua nostanut. Muitakin valittajia on tullut.  Roopesta ei tekemälläkään saa räksyttävää koiraa. Sen verran hän on meilläkin ollut hoidossa, että kokemusta on. Tietysti koirat joskus haukkuvat, mutta eikö se ole niiden oikeus? Olisi kai aika epänormaalia, jos koira ei koskaan haukahda.
Meillä ollessaan Roope tarkkakorvaisena saattaa haukkua muutaman kerran, kun kuulee, että pihaamme tulee auto ja ovi käy tai jos kuulee jonkin äkillisen äänen ja muuten on hiljaista. Hän myös vastaa haukahtaville naapurin koirille, joita löytyy useampikin lähietäisyydeltä. Joskus myös Roope saattaa haukahtaa muutaman kerran, kun on pitkästynyt eikä kukaan viitsi leikkiä hänen kanssaan. Öisin hän ei ole haukkunut koskaan ja ainakin meillä kiltisti ja hiljaa odottaa aamulla, koska jaksan vääntäytyä sängystä ja lähteä aamukävelylle. Siis haukuntaa on  ehkä yhteensä noin viisi minuuttia vuorokaudessa. Minuutteja, jolloin hän ei hauku on noin 1435/vrk. Tuo viisi minuuttia pienissä pätkissä on ilmeisesti kuitenkin liikaa joillekin ihmisille.
Meillä on kolme naapurin koiraa lähietäisyydellä ja kyllähän ne silloin tällöin haukkuvat, mutta eipä ole tullut mieleen, että se olisi jotenkin häirinnyt. Nehän ovat vaan elämän ääniä ja todellakin kyllä koirallakin TÄYTYY olla oikeus silloin tällöin haukkua. Se on niiden tapa viestittää. Ymmärrän kyllä, että naapurusto saattaa ärsyyntyä, jos koira vaikka yksin ollessaan haukkuu tunnista toiseen, ja silloin koiran omistajankin täytyy asialle tehdä jotain. Mutta satunnaiset haukahtelut kyllä kuuluvat normaaleihin ääniin.

Minkälaisia kokemuksia teillä on koiran haukunnasta, oman tai naapurin??

Hauhau-terveisin Roope ja

9 kommenttia:

  1. hau hau!
    kyllä koiran on saatava äännellä omalla tavallaan ja kertoa että jotain tapahtuu...
    meillä leevi kyllä haukahtelee mutta
    se kuuluu ehdottomasti koiran elämään...
    metsän reunassa kun asutaan niin meillä liikkuu pihalla pieniä eläimiä ja erikoisesti oravat saavat leevin innostumaan...
    tietysti hakkkumisella joka kyllä loppuu kun komentaa:)
    en ymmärrä ihmisiä jotka valittavat aina jostakin, sellaisilla on pieni ja kurja oma elämä!
    juuri ne vanhat mummelit pahimpia:(
    mieluummin koiran haukahtelu kuin muu epämääräinen meteli naapurista!
    maanantaiterkut,
    päivi

    VastaaPoista
  2. Haukkuminen on koiran virka, mutta kohtuudella minun mielestäni. Minua ei ainakaan haittaa koirien äänet päivällä, mutta ehkä yöllä haittaisi jos jatkuvasti kuulisi. Jotkut ne vaan jaksaa valittaa joka asiasta ja tehdä elämästään vaikean!

    VastaaPoista
  3. Minulla on kerrostalo elämästä koiran kanssa asumisesta sellainen kokemus että alakerran naapurit (viinaan meneviä, paljon) valittivat kun koira käveli tai juoksi sisällä. Mutta niiden omat bileet ei häirinnyt sitten ketään. Muutin pois ja ei mitään ongelmaa sen jälkeen.
    Asutaan nykyään maalla ja täällä ilmoittaa naapurin koirat jos siellä päin on liikettä ja meidän koirat jos meillä päin on jotain hämminkiä. Haukkuminen on myös niiden työtä, meidän koirat ovat vahteja ja ilmoittavat haukkumisella jos joku tulee. Haukku äänestä erottaa onko joku tuttu tullut pihaan vai joku luvatta. Koirilla on oikeus haukkua tai äännellä, miten muuten he puhuisivat?

    VastaaPoista
  4. Koira ja haukku kuuluu yhteen kuin sinappi ja makkara :) Paljolti riippuu myös rodusta, miten paljon ja kovaa haukkuu. Meillä maalla on tilaa ehkäpä haukkua enemmän eikä kukaan olekoskaan valittanut. Tosin bokserit eivät kovin äänekkäitä tai usein hauku. Meillä ainoastaan, jos vieras auto menee soratiellä ohi tai joku tulee, silloin koirat tervehtivät omalla tavallaan. Näitä haukku- ja kakkakeskusteluja on aina ollut ja tulee aina olemaan. Minua ei haukkuminen haittaa, mutta toki ymmärrän, jos kerrostalossa koko ajan koira hakkuu, että silloin puututaan asiaan. Minusta on aivan normaalia tuollainen haukkuminen, miten sen kuvasit. Eli älä välitä :)

    VastaaPoista
  5. Asumme omakotialueella johon kuuluvat myöskin koirat ja koiraperheet.
    Erään lähinaapurimme koira kärsi eroahdistuksesta ja haukkui lähes koko päivän kun isäntäväki oli poissa, se häiritsi.Koirasta luovuttiin juuri tästä syystä.
    Lähinaapurimme koira tekee aina ulos tullessaan kierroksen talon ympäri ja haukkuu koko ajan juostessaan,ilmeisesti joku reviiritarkastus, se ei häiritse ollenkaan.
    Kyllä se normaalin rajoissa oleva haukunta kuuluu koiran elämään, mitä jos meiltä ihmisiltäkin kiellettäisi vaikkapa nauru.
    Valittajia riittää aina!

    VastaaPoista
  6. Meille valitettiin kerrostalossa asuessamme enkelikoiramme haukkumisesta, mutta eipä sille oikein mitään mahda, koirat haukkuu, lapset huutaa ja niin tekevät myös aikuiset. Mutta ymmärrän, että haukkuminen (ja huutaminenkin) häiritsee. Meillä koira haukkui lähinnä yksin jäädessään hetken ja sitten joitain ääniä. Jos kuvaus on ollut räksyttävä koira, onko Roope joskus yksin? Haukkuuko hän silloin enemmän?

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteistanne!
    Kyllä Roope on kotonaan yksin, kun isäntäväki ovat molemmat töissä, tosin eivät aina yhtäaikaa. Kun he lähtevät, niin Roope kyllä haukkuu, mutta lopettaa aika nopeasti sen jälkeen. Näin on yksi heidän naapureistaan sanonut. Meillä hän ei ole ollut yksin kuin pari kertaa ja lähtiessäni kuulin kyllä ulos haukkumisen, joka sekin loppui nopeasti.

    VastaaPoista
  8. Milläs muulla lailla koira kommentoisi, jos ei haukkumalla. Tietysti jos joka ainoan asian perään tai perästä haukkuu niin eihän se kivaa ole. Meillä oli aikoinaan koira ja se haukkui joka pihaan tulijan , se oli minusta hyvä asia, tiesi että joku oli tulossa, kukaan ei tullut silloin tietämättä.

    Ne on nuo rivi-ja kerrostaloasujat kauhean herkillä koirille, ei paljon tarvi olla, kun valittavat. valitus koskee muitakin asioita kun koiria tai kissoja.eli tää aihe on se yleisaihe.
    Minusta tuntuu, ettei ainaisilla valittajilla ole sitä omaa elämää, heillä on aikaa vahdata muiden elämää.

    VastaaPoista
  9. Koiran haukunta ei ainakaan minua häiritse eikä muuten lasten mekastuskaan... Aikaisemmin kerrostalossa asuessa kyllä meinasi hermot mennä yläkerran koiran ulvomiseen - ihan koko yö, joka yö... taisivat itse olla juhlimassa ja jättää koiraparan yksin, en minä siihen muuta selitystä ymmärrä. Tätä kesti siihen saakka, että muuttivat pois, huomautuksista huolimatta.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...