sunnuntai 29. elokuuta 2010

Historian havinaa


Aina ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. Ei tarvinnut kuin kiivetä yläkerran varastoon, jonka suloisesta sekamelskasta löysin pinon kirjoja.

Nämäpä kirjat eivät olekaan ostettu kirpputorilta eikä huutokaupasta, vaan pelastin ne jo vuosia sitten isoäitini jäämistöstä, kun eivät olleet kellekään kelvanneet.  Nyt vasta kahdeksan vuoden jälkeen aloin niitä tutkia tarkemmin. Pinossa on maantietoa, uskontoa, laskentoa, historiaa, niitä samoja aiheita kuin nykyäänkin.

Laskuoppia on isoäitini aikanaan pikkutyttönä 1910-luvulla päntännyt ja aika samanlaisia yhteen- ja vähennyslaskuja taitaa olla edelleen.


On siellä tunnilla kuitenkin muutakin tehty kuin päntätty, koska tällaisia piirroksia löytyi kirjojen välistä. Merimiespiirros oli isoäitini aviomiehen koulukirjan välissä ja oikein siitä voi aistia, miten nuorimies haikailee merelle ;)


Tämä muistiinpanovihkokin oli yhden kirjan välissä. Kuka sitten tuo Karin on, en tiedä. Vaikka silloin on koulussa ollut varmaan aika tiukka kuri, niin ei tämä vihko ihan siisteimpiä ole.

Lopuksi vielä ripaus romantiikkaa. Kortti löytyi yhden kirjan välistä ja paljastanpa myös kortin tekstipuolen:


Eipä ole neito rohjennut laittaa nimeään korttiin. Selvennyksen vuoksi tämän kortti on ajalta, kun Niilo ei vielä ollut tavannutkaan isoäitiäni.

Muistakaa arvonta!!

Kiitokset kaikille jo arvontaan osallistuneille, teitä onkin hurja määrä. 
Tervetuloa myös kaikki uudet lukijat!

Tänään vielä ehtii arvontaan mukaan!!


11 kommenttia:

  1. Kiitos hauskasta postauksesta. Minulla on muutama samanajan koulukirja ja olen löytänyt niistä mitä mainioimpia sivukommentteja. Erään nuoren naisen ruotsinkirjan takakanteen oli esim. kirjoitettu: "Hiivin hiljaa sun ikkunas luo. Lyön höyhenellä ikkunaan. Minä rakastan sinua aina."

    VastaaPoista
  2. Vau, mitä aarteita sinulla onkaan !
    Tuosta tuli ihan mieleeni, että täytyypä käydä vilkaisemassa, mitä vanhoja kirjoja itseltäni löytyykään. Ne ovat muuten puutarhakirjoja ; )

    VastaaPoista
  3. Voi että! Vai tuollainen aarreaitta sinulla on kotonasi. Ihania kirjoja ja tuollainen pino! Tuollaisia olisi itsekin mukavaa löytää jostain.

    VastaaPoista
  4. Ihania aarteita olet varastosta kaivanut esiin. Palasia menneisyydestä, kertakaikkiaan.
    Kiitos tästä ihanasta postauksesta, vei minunkin ajatukseni hetkeksi pois surusta ja hautajaisjärjestelyistä.
    tuksu

    VastaaPoista
  5. Oletpas aarteen taas löytänyt!!
    Onneksi olet aikoinaan ymmärtänyt pelastaa kirjat, vaikka ovatkin olleet ullakolla monta vuotta. Mutta varmassa tallessa kuitenkin.
    Onkohan Herra Niilo Lehtinen tiennyt, keneltä kortin on saanut?! Ihana kortti.

    Mukavaa torstaita sinulle!!

    VastaaPoista
  6. Ihania wanhoja juttuja, noissa on tunnetta.

    Sinulle on tunnustus blogissani, käyhän noukkimassa omaksesi :-)

    VastaaPoista
  7. Ihania aarteita sinulla! Tuo kortti on tosi ihana :)

    VastaaPoista
  8. Loistavia aarteita. Kortti on kyllä lystikäs kysymysmerkkeineen. Itselläni on myös vanhoja (tosin ei ihan näin vanhoja kuin sinun kirjasi) koulukirjoja muorin ja vaarin kansakouluajoilta, ja terveysopin kirjassa valistetaan sujuvasti hygieniasta huolehtimiseen mm. suosittelemalla pesulla käyntiä vähintään kahden viikon välein, rasvatukkaisilla mielellään viikon välein. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...