sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Ja taas uusi peili

Meillähän näitä peilejä riittää vaikka jokaisen kaapin ja piirongin päälle. Mutta kun taas näen jonkin vanhan ihanan peilin, niin pakko se on ostaa. Vielä parempi, jos peili on jo vähän kulahtanut ja patinoitunut, kuten tämä ja vanhoissa peilipinnoissa on sitä jotakin, mitää uusissa ei ole, ihanaa väreilyä.

Tämänkertainen ostos onkin aika pienen kokoinen. Alkuperäisenä värinä oli musta/kulta, eikä se oikein omaa silmääni miellyttänyt, vaikka kehykset olivat oikein hyvässä kunnossa. Aikani emminkin, voinko niitä ollenkaan maalata ja syy on tässä:


Kun purin peilin puhdistusta varten, sisäpahvista löytyi oheinen teksti. Ehkäpä tämä ei niin kovin vanha peili olekaan. Vai onko sittenkin?
Käänsin pahvin ympäri...


Peili varmaan jo luokitellaan antiikiksi, koska on yli sata vuotta vanha, huh...

No, maalasin kuitenkin, koska muuten se olisi lähtenyt uudelleen kiertoon. Varmaan on arvokkaampi, kuin se kymmenen euroa, jonka siitä maksoin, mutta eihän näitä voiton vuoksi osteta, joten maalisuti viuhahti ja tykkään kovasti lopputuloksesta.
Maalasin siis valkoisella, mutta samantien pyyhin pinnan rievulla, jolloin sain kauniin mustan kohokuvion pysymään näkyvissä.
Nyt vaan miettimään peilille sopivaa paikkaa :)

Mukavaa sunnuntaita!

Roope-koira tuossa vieressä jo odottelee lenkille pääsyä. Otan pienen pussin mukaan, johon matkalta kerään punaisia ruusunmarjoja. Niitä tuolla tienpientareilla riittää. Näin nimittäin tänään kauniin kranssiohjeen, jota pitää kokeilla!

8 kommenttia:

  1. Olet tainnut tehdä löydön...

    VastaaPoista
  2. Missä ihmeessä nuo kaikki aarteet piileskelevät, kun minä menen kirppikselle? Sinulla on kyllä tosi hyvä nenä haistamaan parhaat löydöt:)

    VastaaPoista
  3. Joo, ihan komppaan edellistä...eli ei kyllä näillä konnuilla kirppiksillä ole tuollaisia aarteita! Lähinnä vain tätä 2000-luvun kamaa...

    VastaaPoista
  4. Hih! Tuo löytyi huutokaupasta ja sellaisesta ei liian hienosta paikasta!

    VastaaPoista
  5. Oletpa tehnyt hyvän löydön. :) Minäkin olen iloinen omasta lusikkalöydöstäni. Sinulla taitaa olla oikea peilisali kun on niin paljon erilaisia peilejä :)

    VastaaPoista
  6. Hienonhieno löytö ja ihan oikein teit, omannäköiseksi vain. Laitoitko takapahviin merkinnän maalauksesta ja päivämäärästä?

    VastaaPoista
  7. Juu, Seija, oli kyllä mielessä laittaa oma puumerkkikin, mutta se unohtui. Pitäisi kai avata takapahvi uudelleen, siis pikku naulat pois.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...