sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Kaappien ja mielen kevennystä



Monta monta vuotta olen suunnitellut kaappien raivausta, mutta miten se aloittaminen onkin NIIN vaikeaa. Nyt se on kuitenkin aloitettu ja oikeastaan tovin aikaa jo toteutettukin. Pari kuukautta olen jo pitänyt kirppishyllyä paikallisella kirppiksellä ja laskujeni mukaan reilusti yli kaksisataa tavaraa on tähän mennessä vaihtanut omistajaa, kaikenlaista kippoa, kuppia, kynttilänjalkaa ja koriste-esinettä. Mistään huikeasta rahasammosta ei voi kuitenkaan puhua, koska olen hinnoitellut tavarat niin halvoiksi, että varmasti menevät. Kotiin en niitä takaisin huoli ja tärkeintä on saada tavarat kiertoon ja myös samalla tukea paikallista kirppisyrittäjää, koska pitäähän viikkovuokrakin maksaa joka viikolta. Periaatteena on, että miltään viikolta ei saa jäädä tappiolle.
Lisäksi jonkin verran huonekaluja ja taloustavaraa on toimitettu yhdelle lapsiperheelle ja huutonettiinkin olen laittanut jotain myyntiin. Kyllä olo kummasti kevenee joka tavaralastista, joka lähtee ovesta ulos. Ja hienoa on myöskin se, että vaikka tuolla kirpparilla on pitänyt käydä aika usein, niin en ole juuri mitään ostanut tilalle. Nyt on jotenkin sellainen tavaraähkyolo, että kun olen jotain ostamassa, niin mietin vielä kolmannenkin kerran, tarvitsenko sitä todella. Ja raivaus jatkuu...

Joka postauksessa pitää olla kuva ja kaiken lumen ja pakkasen keskellä julkaisen tämän kesäisen kuvan sisareni syntymäpäivän kunniaksi. Siinä sisareni ja minä poseeraamme äidin ompelemissa kesäkoltuissa, ja voi kun tuleekin kesää ikävä. Tulisi pian edes kevät!!

 Tämä taitaa olla ensimmäinen omakuva tässä blogissa. Mutta kumpi on isosisko ja kumpi pikkusisko?

Onnea Isosisko!!


11 kommenttia:

  1. Välillä on hyvä päästä ylimääräisestä "roinasta" eroon :)
    Suloiset sisarukset !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota roinaa olikin kertynyt vähän liian kauan. Muutoissa tulee karsittua tavaroita, mutta olemme tässä talossa asuneet jo kuusitoista vuotta.

      Poista
  2. Hyvä kun laitat kiertoon ja se on totta kuin kirkonrotta, että siitä saa hyvän ja kepeän mielen itselleen!

    Onnea syntymäpäiväsankarittarille!!
    vasemman puoleinen on isosiskosi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin Sirkka ja todella vasemmanpuoleinen on isosiskoni. Hiukan kypsemmän näköinen, onhan meillä ikäeroa vuosi ja kaksi kuukautta :D

      Poista
  3. Vautsi,oletpas ollut ahkera tavaroiden raivaaja. Minunkin pitäisi kaappeja tyhjennellä ihan ajatuksen kanssa, vaikka pari kassillista tavaraa odottaakin kirpparille lähtöä. Kyllä siinä tosiaan olo kevenee. Minulla on ollut samanlainen tavaraähky kirppareilla ja tavaroiden/esineiden kanssa mietin pitkään tarvitsenko/haluanko kyseistä juttua oikeasti.
    Talvesta en silti ole valmis vielä luopumaan, vaikka pakkaset paukkuvatkin. Nyt tuntuu oikealta talvelta kun on lunta ja pakkasta, ja nautin aurinkoisista päivistä ja sokerikuorrutetuista puista.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hietzu,joskus se on tehtävä ja tähän ikään mennessä tavaraa on kertynyt ihan liikaa. Hyvää viikkoa myös sinulle!

      Poista
  4. Voi, ymmärrän oikein hyvin!! Tulee puhdistava olo, eikös?;D

    Ihana kuva!!♥

    Onnea sankarittarille ja onnea Hugolle!!:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo vanhat kuvat ovat todella ihania! Niitä on vaan niin vähän, kun siihen aikaan ei paljoa kuvia otettu. Luultavasti mun vanhemmilla on se koppakamera vieläkin tallella.Kiitos onnitteluista!

      Poista
  5. Tehän olette kuin kaksoset...niin samannäköiset:)

    VastaaPoista
  6. Kyllä meitä usein kaksosiksi luultiinkin, kun ikäeroa on vain runsas vuosi.

    VastaaPoista
  7. Kaappientyhjennysoperaatio pitäisi täälläkin viedä loppuun, olen vasta aloitellut ja kaksi kassillista olisi jo tavaraa kirpparille. Yritän itsekin hinnoitella tavarat niin edullisiksi, että menisivät kiertoon, sillä minäkään en aio niitä enää takaisin kotiin roudata.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...