lauantai 24. maaliskuuta 2012

Viikonloppua!!




Viikonlopuksi on mukava ostaa kukkia. Tällä kertaa lähti mukaan kimppu valkoisia neilikoita.


Yhdestä kimpusta riittää moneen. Pilkoin neilikat aika lyhyiksi ja ensin yksi osa pääsi tähän vanhaan pieneen Arabian kermanekkaan.


Muutama kukan laitoin vanhaan apteekkipulloon. Neilikka on hyvin kestävä kukka, joten näistä on iloa pitkään.


Puinen  koppa on peräisin jostain kirppikseltä tai huutokaupasta ja maalattu valkoiseksi ja vanhoja apteekkipulloja on kertynyt "muutama".

Lasikupuja ei voi olla liikaa ja tämä löytyi kirppikseltä huimaan 8 euron hintaan. Aluslautanen oli puunvärinen, mutta maalasin sen ensin ruskeaksi ja päälle valkoiseksi. Pienet pitsiliinat ovat upeaa käsityötä ja yhteenkin liinaan saa uppoamaan monen monta työtuntia. Tekijästä ei ole tietoa, mutta todennäköisesti hän jo vilkuttelee pilven reunalla. Kaunis kiitos hänelle näistä aarteista.

Päätin kokeilla yrttikasvatusta sisällä, kun valoakin on jo paljon. Tämä on Mentha fruttata ja se rehottaa iloisena ikkunalaudalla ruohosipuli kaverinaan.


Vielä kolmanteenkin paikkaan riitti siitä samasta neilikkakimpusta. Vanha vaaka löytyi kirpparilta kahdella eurolla. Tämä yrtti on myös minttu, mutta jotain toista lajiketta kuin edellinen. Valkoinen tuikkukippo oli alunperin savenvärinen ja olen sen ostanut 80-luvulla Valamon luostarista. Muistaakseni luostarin myymälä oli silloin juuri siinä rakennuksessa, joka nyt osittain paloi. Onneksi kaikki korvaamattomat aarteet sieltä saatiin turvaan.

Lumi on sulanut ihan huimaa vauhtia pihalta ja sitä on enää muutamina kasoina. Kohta voisi ottaa haravan esiin ja aloittaa keväiset rapsutukset. Tänään on ollut vähän pilvisempi päivä ja vettäkin ripsutteli hiukan, mutta mukavasti pysytään plussan puolella.

Mukavaa viikonloppua!


19 kommenttia:

  1. Neilikat, etenkin valkoiset, ovat todella kauniita! Ja kestäviä. Sinun yksilösi näyttävät kuin ruusuilta...

    VastaaPoista
  2. Niin kauniita kuvia jälleen! <3 Neilikat ovat kyllä kauniita - ja kimpusta riittää moneen paikkaan koristamaan :) P.S. Huippulöytö tuo lasikupu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos HoO:) Ja taas ostin uuden lasikuvun, tällä kertaa Adalmiinan Helmestä.

      Poista
  3. Oi, neilikat ovat niin kauniita ja kestäviä, jopa minulla joka tapan kaikki kukat heti...

    Todella kauniita kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neilikoita ei näköjään pysty tappamaan, koska parin päivän kuluttua huomasin, että yhteen kannuun olin unohtanut laittaa vettä ja kun saivat vettä, niin virkosivat heti.

      Poista
  4. Kauniita kuviasi ihailemassa, neilikka on todellakin kiitollisen kestävä
    kukka :) Taitavasti tuunaat hyviä kirppislöytöjä !
    Meilläkin tosi tihkuinen sää ollut tänään,
    no päästäänhän lumesta eroon :)
    Mukavaa sunnuntaita !

    VastaaPoista
  5. Kaunista<3
    Neilikat taitaa olla kerrottuja, kun ovat niin ruusuisen näköisiä;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa!! Ehkä siinä onkin se salaisuus, miksi ne todella näyttävät ruusuisilta.

      Poista
  6. Kiva laatikko noille apteekkipulloille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puisia laatikoitakaan ei voi olla liikaa. Niitä voi käyttää moneen tarkoitukseen ja taas maalailin yhtä, jonka löysin lauantaina kirppikseltä.

      Poista
  7. Olen käynyt blogissasi ennenkin - taidanpa liittyä lukijaksesi, jotta löydän tänne useammin :)
    Tervetuloa vastavierailulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi ja kyllä tulen vastavierailulle :D

      Poista
  8. Hei Siirisofia, blogissani on sinulle tunnustus :)
    Mukavaa uutta viikkoa sinulle♥

    VastaaPoista
  9. Onpa paljon kaunista katsottavaa sinulla sitten viime näkemäni:)
    Kukista on kyllä moneksi ja niistä saa paljon mielihyvää ja tosiaan
    neilikasta saa moneen asetelmaan ja yksittäisiin pulloihin ja maljakoihin.
    Itsellänikin on pikkuisia pyöreitä virkattuja pitsiliinoja, aikanaan eräs rouva
    myi ne pois kertoi ne itse virkanneensa, ostin kaikki:)
    Olipa edullinen kaunis vaaka!

    Oikein hyvää aurinkoista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia!
    En tunnistanut heti, että neilikoista oli kyse. Ne ovat kyllä todella kestäviä kukia.
    Luulin olevani lukijasi, mutta enpäs ollutkaan, joten korjasin asian.
    Kivasti olet tuunannut kaikkea. Pienellä vaivalla saa kaunista aikaiseksi.
    Minulla on tuollainen vaaka, mutta se on jossain yläkaapin perällä. Täytyisi keksiä sille uusio käyttöä:)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...