lauantai 31. joulukuuta 2011

Vuosi kaksituhattakaksitoista!



Vuosi on vaihtumassa ja raketit räiskyvät taivaalla. Meillä on rauhallinen tunnelma onneksi. Vähän jännitti, miten Hugo reagoi paukkeeseen, mutta toistaiseksi ei ole sitä noteerannut mitenkään. Noista koirista ei koskaan tiedä ja monille koirille uusivuosi on valtavaa tuskaa ja ahdistusta. Varoiksi ostin rauhoittavaa feromoniakin (DAP) ja sitä suihkuttelin Hugon tyynyyn.Saas nähdä, kun se todellinen puolen yön räiske alkaa.

Menneeseen vuoteen mahtui monia merkittäviä asioita, joten vuosi 2011 kyllä pysyy mielessä. 

En tiedä voiko olla iloinen siitä, että itseltä löytyy vakava sairaus, mutta olin kuitenkin monen vuoden sairastelun jälkeen siitä hyvin helpottunut, koska lopultakin selvisi, että en sittenkään ollut vain väsynyt, laiska, saamaton ja luulosairas. Toipumisessa menee pitkään ja lääkkeitä syön lopun ikäni, mutta pääasia on, että vähitellen taas alan tuntea itseni aika "normaaliksi".

Paljon iloa ja valoa on elämääni tuonut meille maaliskuussa muuttanut Hugo-koira. Hugo on aina iloisesti häntää heiluttaen vastassa, kun tulen kotiin ja jos vaan istahdan sohvalle, niin salaman nopeasti Hugo loikkaa viereen ja käpertyy kainaloon rapsuteltavaksi.

Ihana uutinen oli myös se, että nuoremmalle pojalleni ja hänen kihlatulleen on ensi keväänä tulossa vauva. Täytyykin paljastaa, että tänään lähdin ostamaan itselleni vaatteita, mutta ensimmäiseksi tarttui mukaan vaaleanpunaisia vauvanvaatteita. Toisesta ihanasta uutisesta kirjoitinkin jo aiemmin eli vanhempi poikanikin kihlautui. Jäämme siis odottamaan hääkellojen kuminaa!!

Iloinen asia on myös se, että jo hyvin iäkkäät vanhempani ovat pysyneet kunnossa ja pärjäävät edelleen kotona omin voimin. Äitini usein miettii, mitä hän vielä ehtii nähdä, kuinka monet lastenlasten häät ja kuinka monta lastenlastenlasta, nyt on seitsemäs tulossa :)

Toivottavasti myös vuosi 2012 tuo paljon hyviä asioita teille ja meille, ainakin hyvällä mielellä siirryn uuteen vuoteen.

5 kommenttia:

  1. Siunattua uutta vuotta ja kiitos tämän vuoden "matkasta" kanssasi <3

    VastaaPoista
  2. Onnea ja inspiraatiota uuteen vuoteen! Teillä on tapahtunut paljon kivoja asioita, ja varmasti yksi odotetuimmista asioista syntyy sitten keväällä ^^

    VastaaPoista
  3. Kivoja juttuja tosiaankin teilläpäin onkin tapahtunut :)

    Kaikkea hyvää juuri alkaneeseen uuteen vuoteen sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
  4. Kaikin puolin hyvää ja tervettä alkanutta vuotta!
    Kauniita virkkauksia, mullakin olis kudepussi tuolla odottamassa...
    Viime kevät-kesä-syksy meni surussa, enkä jaksanut harrastaa niin paljon kuin ennen.
    Toivotaan tästä vuodesta parempaa!

    VastaaPoista
  5. Onnea ja iloa tähään alkaneeseen Uuteen Vuoteen 2012! Mikä siinä on, että aina meinaan kirjoittaa
    2112, onnekksi olen huomannut korjata:)

    Sait selville väsymyksesi syyn ja apua siihen ja nyt sitten hoidossa, itselläni kun vuosia sitten oli samat oireet ja silloin minulta otettiin kilpirauhaskokeet ja sain kuulla,että oli kilpirauhasen vajaatoiminta ja nyt olen lääkkeitä syönyt ja syön loppuelämäni.
    Me myös rauhoittelimme Rosaa lähes koko illan rakettien paukkuessa, hyvin meni sitten kuitenkin rauhallisesti, mutta ulkona ei tehnyt kuin nopeasti yhdet pisut ja sitten kiireesti sisälle.
    Onnea vauva uutisista ja Onnea myös kihlaparille, ihania! Kaikkea hyvää kaikille jatkossa!

    Hyvää tätä päivää minäkin iloitsen, kun eilen tuli lunta ja vieläkin sitä näyttää olevan keli on kuitenkin 0 ssa. Aurinko nousee klo 9.23:)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...