torstai 27. joulukuuta 2012

Jouluisia tunnelmia

 
 
Joulu on juhlittu tältä vuodelta ja laitan vielä muutaman tunnelmakuvan. Oikeastaan taidan jo korjata jouluisimmat koristeetkin pois, ainakin kaiken punaisen.


Piparitaloa en ole koskaan yrittänyt väsätä ja tänäkin vuonna se löytyi valmiina takuuvarmasta paikasta eli Paraisten tunnelmallisilta joulumarkkinoilta. Sinne pitää päästä joka vuosi. Talo on myös valaistu pienellä LED-tuikulla, vaikka sitä ei kuvasta huomaakaan.


Joulupukki oli kiltti ja toi sen yhden toivomani lahjan eli kameran jalan, sellaisen oikein hyvän tukevan. Nyt on kamera viritettynä siinä kaiken aikaa ja on kiva ottaa hämäräkuviakin. Tosin nämä kuvat on otettu jo aattona päivällä.


Perinteiset kynttilät ovat kaikkein kauneimpia, mutta meikäläiselle ne eivät oikein sovi, koska en muista niitä vahtia. Siis nämäkin paloivat vain kuvaamisen ajan.

 
Näitä en sitten enää muistanutkaan sammuttaa ja ne paloivat ihan loppuun. Onneksi oli kynttilänjalat metallia.


Tontut hypähtävät laatikkoon odottamaan ensi joulua, mikä on varmasti erilainen kuin aiemmat, koska se vietetään uudessa kodissa. Suunnittelin jo, että joulusauna pitää lämmittää vanhassa rantasaunassa ja paljon tunnelmavalaistusta. Ensin se kylläkin täytyy rakentaa lähes kokonaan uudelleen, mutta vanha henki pitää säilyttää.

 
 Joulun kukka tänä vuonna oli valkoinen hyasintti ja niitä oli ja on vieläkin monta. Jotenkin tuntuu, että ne tuoksuvat vähemmän kuin ennen, mikä on ihan hyvä asia näin allergisen kannalta.
 
Nyt on muutama päivä lomaa ja yritän saada arkisia hommia hoidetuksi.
Taloprojekti on edennyt aikataulussa. Perustukset ovat valmiit ja nyt vaan odotellaan seiniä, jotka saapuvat 14. pvä tammikuuta. Sitten heti katto päälle ja sisätilojen rakennus voi alkaa.
 
Mukavia välipäiviä!!
 
t. Siirisofia

4 kommenttia:

  1. Kaunista tunnelmaa kuului jouluunne,
    täällä pidetään vielä tämä viikko joulukoristeet ja sitten ne saa taas varastoitua vuodeksi.
    Jänskää alkuvuotta raksaprojektin kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilma:) Onneksi en tiedä vielä, mitä on edessä, mutta kesäksi pitäisi päästä muuttamaan ja juhannusvieraatkin on jo kutsuttu :)

      Poista
  2. Kaunista tunnelmaa täällä luonasi, josta nautin niistä nyt katsellessani.
    Onnea taloprojektiin ja kuinka ihanalta se kuuulostaa rantasauna ja kaikki.

    Onnea ja Iloa Uuteen alkaneeseen vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja myös sinulle Sirkka Oikein Hyvää Uutta Vuotta!!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...