torstai 15. lokakuuta 2009

Madonna ja rukousnauha

Jeanne d´Arc Livingin sisustuslehdissä on monellakin sivulla rukousnauhoja. Ne näyttivät kovin kauniilta ja alkoi tehdä mieli saada sellainen itsellekin. Yritin etsiä rukousnauhaa nettikaupoista, mutta laihoin tuloksin. Huutonetistä löytyi muutama, mutta ei kuitenkaan ihan mieleistä, joten päätin tehdä sen itse. Tarvikkeitakaan ei ollut ihan helppo löytää, mutta tässä kuitenkin työn tulos.

Rukousnauhallahan on ihan oma merkityksensä katolisessa uskossa. Minulle se on enemmänkin kaunis koriste, joskin sillä on hyvin rauhoittava vaikutus, kuten myös madonnapatsaalla.

Tämä madonna yleensä on lattialla, mutta nyt nostin sen tuolin päälle ihan kuvausta varten ja se sai rukousnauhan kaulaansa. Madonnasta myös pidän kovasti. Kaikki eivät kuitenkaan taida tykätä siitä. Ei ainakaan Roope-koira. Roope jää vähintään metrin päähän patsaasta  ja vähän yrittää muristakin sille. Hui, onpas se pelottava ;)
Seuraavakin rukousnauha on jo tekeillä, mutta tarvikkeet loppuivat kesken, joten jatkoa seuraa.

Olen saanut kaksi tunnustustakin Manor of dreams-blogista sekä Mariannelta. Kiitos ihanat ystävät! Palaan niihin pian.
Meillä on ollut yhteydet poikki monta päivää eikä vikaa oikein löytynyt vaikka korjaaja kävi jopa kiipeämässä pihamme puhelintolppaan tutkailemaan tilannetta. Heh, olisinpa ollut paikalla, niin olisin ottanut kuvan ja laittanut sen tänne. Eilen illalla kuitenkin yks kaks yhteys alkoikin toimia. Kuka näistä ottaisi selvää??

Aurinkoisia päiviä!!

5 kommenttia:

  1. Voi, miten kaunis valkoinen rukousnauha herkempi kuin tummat sukulaisensa. Ihastelen täällä hetken kuvia ja tunnelmia.
    Ilona

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana tuo rukousnauhasi ja vielä itse tehty! Minulla kävi kerran hyvä tuuri kirppiksellä, kun löysin yhden miehen romujen seasta vanhan ja aika kookkaan (verrattuna sisustuskaupoissa myytäviin) rukousnauhan... hinta oli vain 2euroa : )

    Kirsi

    VastaaPoista
  3. Oletpa hienon tehnyt! Myös alla oleva kello on ihana!

    VastaaPoista
  4. Todella kaunis nauha. Minullakaan ei ole sellaista, mutta olisi varmasti jollain tavalla rauhoittavaa omistaa rukousnauha. Varmaan on vielä hyvä asia, kun sen on itse valmistanut omin käsin ja miettein.

    VastaaPoista
  5. Todella todella kaunis runousnauha! :) saanko udella mistä löysit tarvikkeet tähän.. ristin?

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...