sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Taas eksyin huutokauppaan

Viime viikolla ei sitten ollenkaan pitänyt mennä läheiseen huutokauppaan, mutta, kun ilmoituksessa luki, että myynnissä on hieno pöytäryhmä, niin pitihän se käydä katsastamassa. Olin jo valmiiksi ajatellut, että jos joku sopiva tulee kohtuuhintaan vastaan, niin sitten ostan. Ja näinhän siinä sitten kävi.....

Huutokauppa oli jo vauhdilla menossa, kun saavuin paikalle, mutta onneksi ei meklari ollut vielä päässyt pöydän myyntiin saakka. Ei meillä vanhassa ruokaryhmässäkään oikeastaan mitään vikaa ollut, paitsi väri. Monta kertaa jo suunnittelin, että maalaan ne valkoisiksi, mutta olisi ollut liian suuri projekti.
Koska paikalla ei ollut ketään muuta pöydästä kiinnostunutta, niin meille se sitten lähti. Meklari kyllä aika lailla huokaili hintaa, liian halvalla meni ja sain vielä tingattua kotiinkuljetuksenkin samaan hintaan.  Nyt pöytä ja tuolit on vasta nostettu vanhan tilalle ja luultavasti laitan sen kuitenkin toisin päin. Myös tuolin päälliset menevät vaihtoon. Väri ei ollenkaan sovi ruskean lattian kanssa eikä oikein tyylikään. Ehkäpä jotain vaalean pellavan väristä. Tyynyt on kuitenkin helppo päällystää, koska ovat irtonaiset.

Uusi viikko taas alkamassa, viettäkäähän se mukavasti

11 kommenttia:

  1. ihastuttava "huuto" ja sopii varmasti kauniisti kotiinne:)
    mukavaa alkavaa viikkoa sinulle,
    halauksin päivi

    VastaaPoista
  2. Nuo huutokaupat ovat kyllä vaarallisia, koskaan ei tiedä mitä tarttuu mukaan. Minulla on ruokapöytä kanssa etsinnässä...Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
  3. Onnittelut hienosta löydöstä!

    VastaaPoista
  4. Kaunis pöytä!! Aivan ihanat ovat myös tuolit!

    VastaaPoista
  5. Kaunis pöytä ja tuolit! Täytyis itsekin käydä huutokaupassa, edellisestä kerrasta on varmaankin puolivuotta. Kaikki mitä minä haluaisin niin hinta kipuaa taivaisiin.
    Mukavaa alkavaa viikkoa :-)

    VastaaPoista
  6. Onnea hienosta huudosta.

    Kyllä huutokaupassa on kiva käydä.
    Joskus ikävä kyllä hurmaantuu ostamaan jotain ei niin tarpeellistakaan.

    Kävin myös lauantaina huutokaupassa.

    VastaaPoista
  7. Saitpa huudettua itsellesi kauniin pöydän ja tuolit! Täytyypä taas joskus lyöttäytyä seuraasi huutokauppareissulle, viimeksi oli hauskaa.

    VastaaPoista
  8. Ihana huuto <3 Minäkin kävin eilen huutokaupassa... Niihin jää äkkiä koukkuun :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommenteistanne. Juu, kyllä huutokauppoihin jää helposti koukkuun. Oikein pitää välillä päättää, että nyt en mene. Kaikenlaista tarpeellista ja vähemmän tarpeellista on lähtenyt mukaan, mutta mukavaa on ollut. Maisa: mukaan vaan :)Ilmoittelen kun olen taas menossa!

    VastaaPoista
  10. Hei!

    Olit liittynyt blogini lukijaksi ja tulin vastavierailulle, miten en ole tänne ennen eksynyt?? Sinulla on blogi minun makuuni, jaamme nähtävästi rakkauden ranskalaista kohtaan.. :) Upean huudon olet tehnyt, mutta askartelemasi rukousnauhat vasta tekivätkin vaikutuksen! Teetkö niitä myyntiin tai ihan omaksi iloksesi? Niillä voisi nimittäin olla menekkiä.. Linkitän sinut blogilistaani jotta löydän tänne uudestaan!

    Terkuin,
    -A-

    VastaaPoista
  11. Tervetuloa AnnHelen! Ihan omaksi ilokseni teen noita rukousnauhoja ja muita väkerryksiä. Ei oikein aika riitä laajempaan tuotantoon :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...