sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Nyt niihin iloisempiin asioihin:)


Lupasin tehdä ihan oman postauksen tämän viikon iloisista asioista ja joku jo saattoi arvatakin, että se on aika koiramainen juttu.
Koirakuume alkoi nousta niihin mittoihin, että jotain oli tehtävä ja joulun jälkeen aloin asiaan paneutua muutenkin kuin vain haaveiluna.
Koirasta on meillä jo puhuttu pari vuotta, mutta hiukan on minulla ja miehellä ollut näkemyseroa, mikä rotu olisi sopiva. Minulle olisi käynyt ihan pikkukoira ja hänen mielestään sen piti olla sentään koiran kokoinen eli dobermanni. Hieman vaikea yhtälö, mutta siihenkin ajanoloon alkoi löytyä ratkaisu ja nyt meille on tulossa espanjanvesikoira. Miten sitten taas tähän päädyttiin, oli monen johdatuksen summa.

Olen jännittyneenä seurannut Lilli-emon raskautta ja lopulta viime lauantaina Lilli pyöräytti viisi suloista pentua. Siinä vaiheessa näytti siltä, että niistä ei meille riitä pentua, mutta monien sattumusten ja peruutuksien jälkeen selvisi, että sittenkin yksi niistä voisi muuttaa meille. Eipä enää haitanneet edes pölypilvet :)

Vastahan nuo pikkuiset ovat viikon ikäisiä, joten tuota muuttoa pitää vielä odottaa. Tämä aika pitää käyttää lukemalla koirakirjoja ja opiskelemalla koirankoulutusta ja tietysti hankkimalla hauvelille perusvarusteet.

Jos haluat nähdä kuvia noista hauvavauvoista, niin niitä löytyy TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ.
Itse en vielä ole päässyt niitä katsomaan, mutta ehkä jo runsaan viikon kuluttua.

Koska pennuista en ole vielä saanut kuvia, niin laitanpa kuvan Roopesta ja naapurin koirasta uudenvuoden aikaan.


Roope pääsi aamulenkin päätteeksi naapurin Petran pihalle leikkimään :) Hauskaa oli ja vauhtia riitti!

HauHau ja VuhVuh !!





5 kommenttia:

  1. voi mitä ihanuuksia! Ja aika hauskaa että kaikki ovat mustia! Onnea "odotukseen" teille :)

    VastaaPoista
  2. Oi, ihanaa! Tiedän tunteen, melko kihelmöivää ajatella että yksi pikkukääryleistä tulee pian omaan kotiin... Muutaman viikon päästä pääsette varmaan nuuhkuttamaan pentulaatikon ääreen vauvantuoksua...

    VastaaPoista
  3. toivottavasti pian päästään katsomaan sinun kuviasi "vauveleista"

    VastaaPoista
  4. Tosiaan hauskan näköistä, kun ihka valkoisella emolla kaikki pennut ovat mustia :) Pentujen isä on lähes musta ja taitaa omata voimakkaat värigeenit.
    Taatusti heti tulee kuvia, kunhan pääsen kameran kanssa häärimään ;)

    VastaaPoista
  5. Onnea! Espanjalainen on aika veikeä rotu. Helppo kouluttaa eikä tiputa karvaa. Ja niin ihana painaa sormet pehmeään kiharaiseen turkkiin...tai laittaa nenu kiinni...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...