lauantai 8. tammikuuta 2011

Uuden vuoden alkua


Oikein hyvää alkanutta vuotta teille kaikille!

Ja kiitos myös menneestä vuodesta. Jotain yritän kirjoitella tänäkin vuonna, vaikka juuri nyt pää onkin aika tyhjä. Uusia tuuliakin on tälle vuodelle tiedossa ja jo hieman jännittääkin, mutta niistä vähän myöhemmin lisää, jos ja kun toteutuvat :)

Talvi vielä jatkuu, mutta onneksi valon määrä alkaa lisääntyä. Kevätkin on jo vilahtanut mielessä, mutta ei kannata vielä kiirehtiä, koska odotuksesta tulee aika pitkä, onhan tätä talvea vielä jälellä ainakin kaksi kuukautta, huoh! Toisessa kuvassa olevan kauniin kirjankannesta tehdyn taulun sain ystävältäni ja kovasti tykkään sen väristä ja tunnelmasta. Joulu on pääosin korjattu pois, mutta jotain paremminkin talvisia koristeita saa vielä jäädä.

Tämä kana on teurastettu, mutta tekijä jo häipyi paikalta, kukas muu kuin Roopekoira. Roope oli onnistunut tekemään kanaan noin 4cm:n reiän ja aika taitavasti oli kaikki vanut saanut nypittyä kanan sisältä. No, eipä hätää, tungin vanut takaisin ja ompelin aukon kiinni ja kana on taas ihan timmissä kunnossa. Muuten täytyy sanoa, että Roope ei meillä ole koskaan tehnyt mitään tihutöitä. Kaikki johdot, kengät ja muutkin tavarat ovat saaneet olla paikoillaan enkä ole niitä korjannut edes mihinkään ylemmäksi turvaan. Muutama nalle on saanut kyytiä ja pari lankakerää uuden muodon, mutta aika helppoa on kuitenkin ollut. Tuo kanakin on hänen omansa, joten sillä saa leikkiä. Joskushan ne leikit ovat sitten hiukan rajumpia :)

Talven riemuja

10 kommenttia:

  1. Oi, Roope, minkä teit ;D Kaunis taulu ja miten ihana idea!
    Mukavaa viikonloppua!
    -Satu-

    VastaaPoista
  2. Stellakin rakastaa tehdä pehmoon pienen reiän ja vetää kaikki vanut ulos, mikäs parempi leikki kun saa emännän osallistumaan ja keräämään sisukset takaisin, ja sitten aloitetaan alusta... Sydän on oikein herkän näköinen, ja kiva käpyinen oksa.

    VastaaPoista
  3. Huvittava tuo viimeinen kuva ...Hih. Mutta onneksi koirulaisenne sai lelunsa takaisin. Kuinkahan pitkään kestää kunnes tulee seuraava innostuminen..? ;P

    VastaaPoista
  4. Alkoi minuakin jo jännittämään mitä uutta olet suunnitellut!? Toivotaan kuitenkin että toteutuu!
    Meilläkin tuo nelijalkainen teurastaja tykkää tuhota kaikki lelut jotka eteen sattuvat.

    VastaaPoista
  5. Meilläkin on osa leluista käyneet "tohtorilla"
    suolistuksen jälkeen;-)
    Ihana taulu!
    Oikein mukavaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
  6. Kaunis tuo sydänjuttu!

    Alkoi hymyilyttämään tuo teurastuskuva:D Meidä kova koirakuume taisi viiletä, mutta vain pikkuriikkisen ja vainpienen nanosekunnin ajaksi ;)

    VastaaPoista
  7. Kanalle tuli "äkki "lähtö ihana sydän

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommenteistanne! Kyllä itseänikin nauratti, kun tuon kananraadon näin :) Oksa on omalta pihalta ja sydän itse väännelty. Heh, kovaa koirakuumetta täälläkin podetaan, kun tuon Roopen saa vain silloin tällöin lainaksi.

    VastaaPoista
  9. Meillä Jekku myös tekee pehmoleluilleen sisätutkimuksia ja lopulta kääntää tyhjän nahan nurinpäin ja kantelee sitä tyytyväisenä. :D

    Ihanan näköistä teillä, ensimmäistä kertaa olen teillä käymässä. :)

    VastaaPoista
  10. Voi ku suloinen taurastus XD. Tulee ihan mieleen oma Eetu-koira, ja Eetun "kettulelu". Se kun oli niin rakas, että joutui korjailemaan moneen kertaan täytteet takas. Onko Roope vasta pentu?

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...