perjantai 11. joulukuuta 2009

Valoa pimeyteen

Laittelin vielä vähän lisää ulos valoja, kun pimeyttä on riittänyt. Kahden etupihan ikkunan alle kukkatelineisiin tein talviset asetelmat.





Tarvikkeet ovat lähimetsästä eli meidän talon takaa. Sammalta, havunoksia ja puolukanvarpuja. Taitaa ollakin viimeinen hetki näitä tehdä, kun viikonlopusta alkaen on luvattu kovia pakkasia, ehkä jopa tänne Lounais-Suomeen. Toiveissa onkin saada vielä valkea joulu, mikä ei näillä leveysasteilla ole mikään itsestäänselvyys.

Sisällekin on jo laiteltu joulua ja yhtenä pimeänä iltana miehen kanssa haimme tämän pikkuisen kuusen. Sekin kyllä löytyi melkein talomme takaa, mutta taisi olla jo oman tontin ulkopuolelta, eihän kerrota kellekään ;)


Toivottavasti pikkukuusi kestää jouluun saakka, jolloin vähän isompi kuusi astuu sisään.


Istutin hyasinttejakin lisää, kun ensimmäiset laittamani ovat jo nuukahtaneet. Tuskinpa nämäkään jouluun saakka kestävät, mutta täytyy sitten hakea uusia. Plantagenista näitä saa alle eurolla kappale. Tässäkin on lisukkeena vain sammalta ja puolukanvarpuja. Tykkään näistä kukista juuri tällaisina ihan pieninä, mutta lämpimässä ne kasvavat aika nopeasti, pitäisi varmaan laittaa ne yöksi johonkin viileämpään paikkaan.  Kukat on istutettu vanhaan kirpparilta löytyneeseen kakkuvuokaan, jonka maalasin valkoiseksi.

Ihanaa joulunodotusta


keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Saisipa tällaisia

Tein uusia tyynyjä ja kyllä nämä kelpaisivat ihan omaankin kotiin.



Kotona nämäkin ovat, mutta ovat vaan nukkekotikokoisia 1:12 ja nuo painatukset on tehty leimasimilla. Aika kiva olisi tuollainen sänkykin ihan oikean kokoisena.
Mistäpä löytyisi tarpeeksi isot leimasimet?

Tällaista minisisustusta tällä kertaa ;)

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Ensimmäinen adventti

Viikonloppu on taas kallistumassa loppuaan kohti ja uusi viikko alkamassa. Jouluaika on alkanut ensimmäisen adventin myötä ja ulkoa vaan kuuluu sateen ropina ja kuraa riittää. Meillä oli yövieraana ihana Roope-koira ja illalla teimme Roopen kanssa pitkän kävelylenkin. Roopesta on tullut jo iso poika ja jalkaa pitää nostaa joka tolpan ja risun kohdalla. Kyllä olikin turkki kurassa, kun palasimme lenkiltä, juu olisi pitänyt laittaa sadepuku, kun sellainenkin löytyy. Suihkuun joutui koko koira.

Muutama hyasintti on jo kukkinut toista viikkoa. Ne ovat vaan niin kauniita.

Kolme niistä pääsi Arabian vanhaan valkoiseen liemikulhoon, jonka löysin kirpputorilta. Se olikin todellinen löytö kansineen päivineen.

Hyvää adventtia!

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Jotain pientä on valmistunut

Hiljaista on viime aikoina ollut täällä blogissa. Väsymys on vaivannut enkä ole jaksanut kuvata enkä kirjoitella mitään. Tänään sentään otin muutamia kuvia. Ja sehän on aika haasteellista tässä hämäryydessä, kun päivä ei juurikaan valkene. Taulukin piti siirtää toiselle seinälle ihan valon vuoksi ja käytin myös jalustaa hyväksi, koska salamaa en halua käyttää.

Taulu on syntynyt vähitellen. Vanhan taulun olen ostanut huutokaupasta ja kehykset tuunailin jossain vaiheessa. Niitä on varastossa jo enemmänkin. Vanhaa taulupohjaa käytän myös hyväksi. Tämä on päällystetty decoupage-papereilla ja pitsillä. Rautalankaan voi ripustella mitä mieleen tulee. Kaunis kristalli on 50 vuotta vanha. Niitäkin ostin laatikollisen huutokaupasta. Alkuperäinen kuittikin oli tallella vuodelta -58, oikein käsin kirjoitettu ja ostajana oli rouva I.Markkanen.

Tässä vielä pari lähikuvaa taulusta. Ehkäpä ripustelen nipsuihin lähiaikoina jotain jouluisempaa.


Vesisadetta tuntuu riittävän joka päivälle.
Laittakaamme paljon jouluvaloja valaisemaan tätä pimeää aikaa!

Mukavaa loppuviikkoa!

perjantai 13. marraskuuta 2009

Ihania kirjoja

Tätä viikkoa kovasti piristi postin tuomat kaksi kirjaa, joita olen jo lukenut ja katsellut monta kertaa. Kirjat ovat Sateenkaarentaan Ilonan nettipuodista ja ovat hänen omaa tuotantoaan.

Willa Sukka on ihanan tunnelmallinen ja jouluinenkin, mukavia tekstejä, kauniita kuvia ja ohjeita omaankin näpertelyyn.



Toinen kirja, 112 ruutuikkunaa,  on kesäisempi. Sitäkin voin lämpimästi suositella.



Lisäksi sain kirjojen mukana kaksi aivan todella kaunista syksyistä painokuvaa, jotka on tehty MariaK:n akvarellitauluista. Ne molemmat kehystän kauniisiin valkoisiin kehyksiin. Käykääpä katsomassa MariaK:n nettikaupassa hänen ihania taulujaan.



Tähän voisi lopuksi kirjoittaa:

 Satumaista viikonloppua kaikille :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...