sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Näistä olen haaveillut

Pariisijuttujen lomassa ihan jotain muutakin. Kovasti on tehnyt mieli ostaa pihalle pikkuinen pöytä ja pari tuolia ja olenkin yrittänyt pitää silmät ja korvat auki, josko sellaiset jossain tulisivat vastaan. Ja tulivathan ne.

Niidenhän piti olla metallia ja mieluiten kunnon rautaa. Pariisin katukirppiksellä oli aivan ihana setti myytävänä, mutta en edes halunnut mennä hintaa kysymään. Vielä enemmän olisi harmittanut, jos ne olisivatkin lähteneet edullisesti. Matkalaukkuun ne kuitenkaan eivät olisi mahtuneet ja enpä oikein olisi uskaltanut luottaa jälkilähetykseenkään.
Tässä nämä kuitenkin ovat ja eilen ne ostin Pietarin Old Timesta Ruskolta.Täälläpäin asuvat kyllä tietävät paikan. Näin tuolit ja pöydän heidän nettisivuillaan ja ihan pakko oli päästä ainakin katsomaan niitä. Aikas kohtuu hinnalla ostin tuolit ja pöytä tuli kaupanpäällisiksi, koska siinä oli vähän vikaa, joka ei kuitenkaan meikäläistä yhtään haittaa. Nuo tuolit ovat niin painavaa rautaa että juuri ja juuri jaksan yhden tuolin nostaa, pöytä on hiukan keveämpi. Vielä ne hakevat lopullista paikkaansa, mutta nyt jo kuvittelen itseni istumassa kahvikupposta nauttien ja jotain ihanaa lehteä lukien. Ja tiedoksi vielä, että tuolla Pietarin kaupassa oli avattu myös liiteri, varsinainen aarreaitta, johon on kerätty kaikkea maan ja taivaan väliltä vuosien varrella. Kannattaa käydä kurkkimassa. Pari ostosta sieltäkin lähti mukaan.

9 kommenttia:

  1. Nuo on kyllä aivan ihanat! kunnon rautaa tai kunnon puuta sen olla pitää!! Värikin on miellyttävä.

    VastaaPoista
  2. Ihanat! tuollaisa olen haavelillut minäkin tuohon etupihalle, ruusualueen reunamalle. Haussa ovat siis vieläkin..mutta jonain päivänä ne löydän, aivan varmasti :)
    ihana postaus!
    tuksu

    VastaaPoista
  3. Voi ihanuus mitkä olet löytänyt!

    Kyllä ovat kauniit ja juuri oikean värisetkin :)

    Laittele vaan Pariisipostauksia - kun itselläkin jäi tuhkan vuoksi käymättä tällä kertaa...

    VastaaPoista
  4. Hei!
    Pitkästä aikaa olen taas lukemassa ja ihastelemassa kaunista blogiasi.
    Oikein ihanat kalusteet, hyvin tunnelmalliset!
    Ja mitä ihanuuksia oletkaan löytänyt Pariisista!

    Roope on oikein suloinen, oi että!

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  5. Voi ei miten ihanan löydön olet tehnyt! Parvekkeella tuommoiset minulla eivät tosin pääsisi oikeuksiinsa. Mutta kunnon valurautaa sen olla pitää! Voi että,ihanat!

    VastaaPoista
  6. Upeat ovat! Ja ihanan väriset.

    Tahtoisin niin lähteä Ranskaan koluamaan kirppiksiä, muttei ukkokulta suostu niin kauaksi lähtemään...

    VastaaPoista
  7. Kiitos kivoista kommenteista ja mukavaa, kun muutkin tykkäävät :)

    VastaaPoista
  8. Todellinen löytö tuo pöytäryhmä !!! Olen itsekkin etsiskellyt jotain vastaavaa, mutta tuntuu olevan myynnissä aika heppoisia. Siis keveitä ; )
    Mukavaa viikon jatkoa !

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...